Vuosien myötä, kun parisuhdesanavarasto on kehittynyt, sana tunneyhteys on löytänyt arkeemme. “Tuntuu, että tunneyhteys väliltämme heikkenee.” “Nämä sanat/teot rikkovat tunneyhteyttämme.” Näillä ilmauksilla tarkoitamme kiireen, nalkutuksen, huomioimattomuuden ja muiden välejämme nakertavien asioiden sanoittamista suhteellemme.
Luin jostain tovi sitten seksuaalisuuteen liittyvän sanavaraston vaikutuksesta omien seksuaalisten tarpeiden ilmaisemiseen. Jos asioille ei ole sanoja eikä nimiä, se hankaloittaa omien ajatusten ja tarpeiden tunnistamista ja eritoten niiden ilmaisemista. Näin on ollut meillä myös tunnesanaston suhteen.
Sanavarastossamme ei ole ollut sanaa tunneyhteys vasta kuin viime aikoina. Meillä oli kyllä kiukkuista, etäistä ja tarvitsevaa. Kumpikaan ei osannut sanoittaa, että tunneyhteytemme on kateissa. Emme tunteneet turvallista ja hyvää tuovaa yhteyttä välillämme, mutta emme tunnistaneet, mitä vailla olimme. Oli vaan hankalaa.
Meillä on aina huomattu, kun netti pätkii, mutta tunneyhteyden pätkimisen tunnistaminen on ollut yllättävän vaikeaa. Nykyään onneksi heikentyneen signaalin huomaa vähintään toinen tai joskus jopa molemmat. Tunnistamme, kun tunneyhteys heikkenee.
Uutta on myös tietoinen halu tuntea yhteys ja löytää keinoja sen korjaamiseen. Tietoinen tahdin rauhoittaminen, vierekkäin tuleminen, halaaminen ja pitkä suudelma ovat konkreettisia keinoja vahvistaa signaalia. Niiden ei tarvitse kummuta intohimosta käsin, ne voivat kummuta tahdosta ja rakkaudesta käsin. Ne tuovat turvallisuutta ja ajan kanssa virittelevät kyllä myös intohimoa.
Nykyään alamme käydä keskustelua, kun tunneyhteys pätkii. Miltä minusta tuntuu nyt? Miltä sinusta tuntuu? Mitä sinulle oikeasti kuuluu? Mitkä asiat tunneyhteyttämme pätkivät?
Kävimme Parempi avioliiton Syysseminaarissa pari viikkoa sitten ja siellä tuntui, että yhteys välillämme suihki laajakaistaa pitkin. Se oli ihanaa. Muutaman päivän kotona olemisen jälkeen megabittien sijaan välillämme mateli enää joitain kilobittejä. Oli aika vahvistaa yhteyttä arkisen keskiviikkoillan tiimellyksessä. Se onnistui, kun sen priorisoi.
Monessakaan perheessä ei jätetä netin korjaamista viikkojen päähän. Usein ollaan myös valmiita satsaamaan vähintään tunti työtä hajonneen netin korjaamiseksi. Sama on tärkeää tunneyhteyden suhteen: se pitää hoitaa pikimmiten kuntoon. Myös silloin, kun hommaan menee tunti tai pari.
Muista arjessa, että tunnet yhteyden puolisoosi!
Nautin oivalluksista, keskusteluista, ymmärtämisestä, lukemisesta, viisastumisesta, kriiseistäkin ja uudelleen rakastumisesta omaan ja samaan puolisoon. Meidän perheen arkea värittää kolme muksua.
© Parempi avioliitto 2022