Laina-aika

Joulukuussa se sitten tapahtui: ostimme uuden kodin. Olemme vuosia etsineet isompaa kotia mukavan, mutta ahtaaksi käyneen kotimme tilalle. Nyt uusi koti tuli yllättäen vastaan ja päätös oli tehtävä heti. Tämä sysäsi meidän perheen muutosreaktioiden tilaan, josta toivottavasti alamme hiljalleen toipua.

Lapsille vanha kotimme oli ainut koti, jonka he muistivat. Meille aikuisillekin vanha koti oli se koti, joka oli yhdessä huolella valittu ja ajan kanssa toimivaksi todettu. Vanhan kodin sijainti oli hyvä ja pohjaratkaisukin on ollut monin tavoin toimiva. Kukaan ei suuremmin halunnut muuttaa siitä pois. Elämä vanhassa kodissa oli monin tavoin mukavaa, tuttua, turvallista ja huoletonta.

Kuitenkin jo vuosia oli tuntunut, että tilaa saisi olla enemmän. Kun lapset soittivat soittoläksyjään, alakerrassa ei oikein mahtunut kukaan muu liikkumaan. Kun lapsille tuli vieraita, jokaiselle kaverusparille oli vaikea löytää omaa rauhaa. Isommat lapset eivät voineet tehdä palapelejä, koska niille ei löytynyt tilaa ja omista huoneista saattoi itse kukin vain haaveilla. Minäkin tein työni keittiön pöydän äärellä.

Siispä koitti päivä, kun allekirjoitimme kauppakirjat ja lainasopimukset. Jokainen perheessä oli reagoinut jo tätä ennen omalla tavallaan ajatukseen lähestyvästä muutosta. Myös parisuhteessa uutinen uudesta kodista ajoi meidät molemmat omiin prosesseihimme. Uusi koti oli kompromissi, vaikkakin ihan hyvä sellainen. Kaikkea ei voinut optimoida, vaikka me kumpikin niin mielellämme olisimme optimoineet.

Uuden kodin ostamisen luulisi lähentävän pariskuntaa, rakennetaanhan siinä yhteistä tulevaisuutta. Sain todeta, että se ei ole niin yksinkertaista. Kodin vaihtamiseen ja muuttamiseen liittyvä työmäärä uuvuttaa ja etäännyttää. Muutto on varmasti lähes aina jonkinlainen kriisi, vaikka kyseessä olisikin ihan positiivinen muutos. Muutto on myös huolia ja luopumista. Kuten lapsemme sanoi: “Minua pelottaa, että kaikki muistot jäävät vanhaan kotiin.” Muutto on epävarmuutta: onko uusi koti ihan kiva ja toimiva arjen kannalta? Koulumatkat, raha-asiat ja niin monet muut asiat mietityttävät.

Meillä on jouduttu ottamaan lainaa niin pankista kuin rakkauspankistakin. Olemme kumpikin sen luontoisia, että haluaisimme tehdä isot päätökset rauhassa. Kun nyt siihen ei ollut mahdollisuutta, vaikka pohjatyötä uudelle kodille olikin tehty vuosia, niin kumpikin on reagoinut siihen omalla tavallaan. Kummankin tunteilla on ollut yksilöllinen aikataulu. Kun toinen on ollut varma jostain, toinen on voinut epäröidä. Etääntymisen tunne ja yksinäisyys omien tunteiden kanssa on ollut todellista. Pelot, huolet ja pohdinnat on ollut vaikea jakaa, kun yhteistä aikaa ei ole jäänyt juurikaan ja väsymystä on riittänyt.

Onneksi on ollut rakkaussäästöjä, mistä ottaa. Etäisinä päivinä vahvat yhteiset muistot ovat kantaneet. Nyt, kun pahin muuttokriisi alkaa helpottaa, on aika yrittää satsata taas tärkeimpään. Laina-aikaa pankin kanssa tulee riittämään pitkään. Avioliitossa toivon, että ehdimme taas kohdata tässä hetkessä enemmän ja lainaaminen rakkauspankista alkaa vähentyä. Jos mattoja ei ole vielä lattialla, se ei juurikaan elämää haittaa. Mutta jos rakkaudelle ei jää aikaa talon sisällä, se on paljon vakavampaa.

Nyt yritän nähdä olennaisen. Seinät ovat muuttuneet, mutta uudessa kodissa asuu meidän perhe. Ongelmakohdat voidaan pohtia ja ratkoa yhdessä. Koko ajan rakennamme yhdessä uusia muistoja, joiden kautta talosta tulee koti. Ja minulle parisuhde ja lapset ovat paljon tärkeämpi arvo kuin koti. Siispä katse taas olennaista kohti: “Hei, rakas!”