Puolisona perfektionisti

Olin puhumassa joku viikko sitten naistenillassa aiheesta: Perfektionisti matkalla kohti onnellista epätäydellisyyttä. Siinä oli aihe, joka kävi suoraan kohti: sain hyvän syyn alkaa miettiä täydellisyydentavoittelun ydintä ja vaikutusta elämässäni. Monet ajatuksista kiertyivät avioliittoon.

Epätäydellisyys aiheena oli suorastaan täydellinen pohdittavaksi perfektionistille. Kuukauden mietiskelin ja valmistelin alustusta ja työstin sitä kierros kierrokselta. Luin puheenvuoron pohjaksi häpeätutkija Brené Brownin kirjaa: En olekaan yksin – Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta. Alustuksen valmisteleminen oli yhtä aikaa antoisaa ja aikaavievää. Tämän sai arjessa tuntea taas kerran myös rakas puolisoni. Miten paneutuminen uuteen asiaan voimauttaa ja samalla tarkkuus tehdä työ huolellisesti kuormittaa minua ja sitä kautta perhettä. Toisaalta perusteellinen lopputulos myös palkitsee.

Kun puolisona on perfektionisti, se näkyy elämässä ahkeruutena, huolellisuutena, tarkkuutena, perusteellisuutena, tehokkuutena, ennakointina, säntillisyytenä ja vastuullisuutena. Se tarkoittaa myös kireyttä, stressiä, kontrollifriikkeyttä, suorittamista, vaativuutta, uupumista ja riittämättömyydentunnetta. Kolikossa on kaksi puolta. Kun perfektionisti perheessä yrittää ottaa vastuulleen kaikki asiat ja myös sellaiset asiat, jotka eivät ole edes omassa kontrollissa, niin kontrollia ja kuormittuneisuutta riittää. Toisaalta hommat ovat hyvin hoidossa ja päivässä ehtii paljon.

Meissä jokaisessa on piirteitä, jotka ovat yhtä aikaa vahvuuksia ja haasteita. Toisissa tilanteissa niistä on iloa, toisissa ne tuottavat harmia, ärsytystä ja stressiä niin itselle, puolisolle kuin koko perheväellekin. Puolisossani ja itsessäni on monenlaisia piirteitä ja puolia, mutta jokainen meistä on yksilöllinen kokonaisuus. Nimilaput auttavat ymmärtämään itseään ja ominaisuuksiaan paremmin, mutta lokeroon kukaan ei mahdu. Kun mietin itseäni perfektionistina, mietin yhtä puolta itsessäni. Olen myös monenlaista muuta, en vain perfektionisti. Lisäksi perfektionismi ei liity kaikkiin elämäni osa-alueisiin, ainakaan enää. Kasvua on onneksi jo tapahtunut.

Alustusta naisteniltaan miettiessä oli mielenkiintoista tajuta Brownin kirjan pohjalta, mitä perfektionismi uskottelee. Jos vaan olisin täydellinen ja toimisin täydellisesti, niin silloin ei koskaan tarvitsisi tuntea vaikeita tunteita. Epätäydellisyys kun tarkoittaa sitä, että sitä välillä epäonnistuu, pettyy, aiheuttaa toisille pettymyksen, tuntee olonsa epävarmaksi tai joutuu arvostelun kohteeksi. Joka on toki ihan vaan elämää, mutta perfektionistille jotain pelottavampaa; jotain häpeällisempää. Kuitenkin juuri siksi epätäydellisyyttä kohti haluan pyrkiä. Että elämääni tulisi tilaa ihan tavalliselle elämälle, johon mahtuvat hyväksyttyinä myös vaikeat tunteet sekä lepo, suorittamattomuus ja ilo. Lisäksi jos ei uskalla mennä muuta kuin varmistettuja reittejä ja pelkää epäonnistumista, niin luovuutta ja rentoutta on vaikea tavoittaa.

Minulle on ollut tärkeä tajuta, että puoliso voi ja saa tasapainottaa ja täydentää minua. Puolisoni rauhallisuus, spontaanius ja rentous auttavat minua rentoutumaan, rauhoittumaan ja uskaltamaan elää välillä myös liikoja suunnittelematta. Puolisoni ymmärrys ja hyväksyntä ovat myös tärkeitä. Hellyys ja empatia auttavat suhteuttamaan asioita, rohkaistumaan ja nauramaan itselleen. Rakkaus tuo lohtua ja turvaa polulla, jossa yritän luopua liiasta kontrolloinnista, jossa yritän pelätä vähemmän ja luottaa enemmän. Silti en halua luopua vahvuuksistani: huolellisuudesta, perusteellisuudesta ja ahkeruudesta. Puolisoni on peili, jonka tukemana voin kehittyä niissä asioissa, jotka tekevät elämästä haastavaa minulle ja läheisilleni. Taivaan Isän puoleen saan kääntyä rukoilemaan viisautta ja taitoa käyttää hänen suomiaan lahjoja minulle annetuissa tehtävissä.

Avioliitossa voi yhdessä vahvistaa kummankin puolison vahvuuksia ja vastaavasti tukea kasvamaan niissä asioissa, jotka kuormittavat puolisoita ja perhettä. Ei se helppoa ole. Mutta se on juuri sitä elämää: armollisempaa, kannustavampaa, luovempaa ja levollisempaa elämää. Omalla kohdallani se tarkoittaa, että voin yhdessä puolisoni rinnalla oppia, suorittamisen sijaan, elämään elämäämme.