Menneisyydet

Avioliittoon astutaan kumpikin puoliso omaa menneisyyttään mukana kantaen. Mitä se tarkoittaa? Mitä on menneisyys? Menneisyyttä ovat eletyt ilon, onnen ja onnistumisen hetket. Niitä on kevyt kantaa voimavarana mukana elämänpolulla. Menneisyyttä ovat yhtä lailla kipeät kokemukset, epäonnistumiset, pettymykset ja hylkäämiset. Niiden paino on raskaampi. Menneisyyttä ovat elämänpolullamme mukana kulkeneet ja kulkevat ihmiset ja kaikki kohtaamiset. Sitä ovat oppimamme asiat, näkemämme mallit, kokemamme hetket, koko omat tarinamme.

Mitä on elämä oman menneisyyden kanssa? Ajattelen sen tunteiden kautta. Se on iloa, onnea ja kiitollisuutta. Se on surua, pettymystä ja vihaakin. Toki se on myös neutraalilta tuntuvia asioita, mutta uskon, että vahvimmin meihin vaikuttavat ne menneisyyden asiat, jotka herättävät meissä tunteita.

Menneet vaikeat kokemukset voivat olla käsiteltyjä asioita. Asioita, joiden kanssa olen sinut ja jotka ovat kääntyneet voimaksi ja viisaudeksi. Mukana voi olla kuitenkin asioita, joita en halua hyväksyä ja häpeän tai joita en halua muistella. Joidenkin asioiden käsittely taas on voinut jäädä kesken tai voi olla, että en edes itse tiedosta käsittelyä vaativaa asiaa. Tällaiset erilaiset menneisyyden kokemukset nousevat ajan myötä pintaan arjen tilanteissa ja kohtaamisissa puolison kanssa.

Mitä on elämä puolison menneisyyden kanssa? Puolison menneisyys on maailma, jota en tunne omien kokemusteni kautta. Sen suhteen on kaksi vaihtoehtoa: faktat tai haamut. Jos puolisot ovat kertoneet avoimesti menneisyydestään ja myös kysymyksille on ollut tilaa, eletään faktojen maailmassa. Silloin puolison menneen maailman tuntee tiedon kautta. Jos avoimuudelle ei ole ollut tilaa tai siihen ei ole ollut rohkeutta, eletään herkästi haamujen maailmassa. Haamut ovat rivienväleistä muodostettuja tulkintoja toisen menneestä. Ne voivat tuntua pelottavilta ja ne menevät usein vikaan.

Minulle tärkeä oivallus on ollut, että molempien menneisyyden tunteminen ja käsittely keventää kummankin taakkaa. Kun hyväksyy oman tarinansa ja tuntee omat taakkansa, menneisyytensä pystyy suhtautumaan hyväksyvämmin ja itsemyötätuntoisemmin. Kun tuntee rakkaimpansa tarinan ja myös sen kipeät kohdat, on mahdollisuus suhtautua niihin myötätuntoisesti. Kun avoimuuden myötä ymmärtää ja tunnistaa, milloin on kyse jommankumman vanhasta haavasta, ei syyllistä itseään, vaan voi keskittyä empatiaan sekä suhteessa itseensä että puolisoonsa.

Joskus puolison menneisyys sattuu toiseen puolisoon. Jos puolisolla on ollut edellisiä parisuhteita, voi nykyinen puoliso päätyä vertaamaan itseään edellisiin kumppaneihin. Näissä tilanteissa turva ja avoimuus ovat tärkeitä. Aaveet ovat pelottavampia kuin ihmiset, eikä niistä saa otetta. Siksi asioiden rehellinen käsittely on parempi tie kuin asioiden puhumatta jättäminen, joka jättää mieleen tilaa epätosille kuvitelmille. Käsiteltyjen menneisyyksien maailmassa voi saada turvaa puolisoltaan silloin, kun menneisyys ahdistaa.

Koen asioiden käsittelyn elämässä etenevän spiraalimaisesti. Kun kyse on kipeästä asiasta, epäonnistumisesta, menetyksestä tai hylkäämisestä, samoihin teemoihin joutuu palaamaan monta kertaa uudestaan. Se tapahtuu kuitenkin kierros kierrokselta vähän uudesta, kaukaisemmasta perspektiivistä ja seuraavalta tasolta. Jos puoliso on tässä spiraalissa tukena, matkaa on erityisen turvallista kulkea. Spiraalia pitkin asiat tulevat käsitellyiksi ja hyväksytyiksi osana menneisyyttämme.

Kun haluamme elää tässä hetkessä puolisomme kanssa, se vaatii hyväksyvän hyvää ja turvallista suhdetta menneisyyksiimme. Vaikka rakastumisvaiheessa voi tuntua, että menneisyydellä ei ole väliä, niin rakkautta rakentaessa menneisyyskin tulee pakettiin mukaan. Jotta osaisimme rakastaa tässä ja nyt, on molempien menneisyyksien käsittely ratkaisevan tärkeää. Huojuvalle perustalle on vaikea rakentaa, tukevalle turvallista. Käsitelty menneisyys on vahva pohja rakkaudelle nykyhetkessä.