Keittiöremontin suunnittelua puolison kanssa

Innostuin joulukuussa mallikeittiöistä, kun kuulin, että sen voisi saada edullisesti. Otin yhteyttä paikalliseen yritykseen ja pyysin tarjouksen. Mieheni ei ollut asiasta yhtä innostunut kuin minä. Pyysin silti mieheltäni keittiön mitat ja kuvat, jotka lähetin myyjälle. Parin päivän päästä tuli vastaus ja lähetin miehelleni saamani mallikeittiötarjouksen kuvineen. Hän ei ollut vieläkään innostunut asiasta ja lähetti viestin, että ei kuvista saa selvää. Kotona kävi ilmi, että kuvat olivat epäselvät hänen puhelimellaan katsottuna. Otin oman puhelimeni käteen ja kävimme kuvat läpi ja sain hänet lopulta innostumaan samasta vaihtoehdosta. Meidän molempien haaveissa on ollut uusi keittiö jo pitkään, mutta asia ei ole edennyt koska emme ole päässeet kompromissiin minkälainen malli olisi hyvä. Vaikeaa se tuntui olevan vieläkin.

Otin yhteyttä yhteiseen ystäväämme, joka on alalla. Mieheni arvostaa hänen näkymyksiään hyvin paljon. Kerroin, että haluaisimme uuden keittiön, mutta lattia on haaste koska siinä on lattialämmitys ja kirsikkakuutioita, jotka tulisi peittää. Sain selville, että laminaatti ja parketti eivät kestä vettä ja sitä tulee aina keittiössä. Vinyylin alle sen sijaan sopii lattialämmitys. Tutkin vinyylejä ja yllätyksekseni ne näyttivät laadukkailta. Mietin myös maalaamista koska viestittelin samaan aikaan ystävieni kanssa, joilla oli ollut hyvä kokemus siitä omassa keittiössä. “Entä jos maalaamme kaakelimaalilla laattalattian”, kysyin. Ystävämme vastasi: “Toki laatat voi myös maalata. Otex tartuntapohja alle ja päälle betolux lattiamaali”. “Entä kumpi kannattaa laittaa ekana, keittiö vai keittiön lattia?” “Entä kumpi on halvempaa, vinyyli vai maalaus?” “Kumpi työläämpi?” Kysymyksiä sateli päässäni. Seuraavaksi aloin tutkimaan kaakelimaalisävyjä, kunnes oikea sävy löytyi. Päätös oli tehty! Me maalaamme lattian, mutta miten saan mieheni innostumaan asiasta.

Minua vaivasi edelleen mieheni negatiivinen asenne kuvia kohtaan, joita olin innostuneena hänelle esitellyt, kunnes muistin lukeneeni joskus muutama vuosi sitten neljästä vaikuttajatyypistä: keskustelijasta, tiedon kerääjästä, johtajasta ja luovasta suunnittelijasta. Ymmärsin, että olen vaikuttajana keskustelija ja tiedon kerääjä. Se minä olen. Tarvitsen päätöstä varten paljon keskustelua ja tietoa. Mieheni on vaikuttajana johtaja ja luova suunnittelija. Hän haluaa itse suunnitella ja tehdä nopeasti päätöksen. Oivalsin, että ristiriita tällä alueella johtuu tavastamme vaikuttaa ja tehdä päätöksiä. Kerroin miehelleni, että arvostan toki mielipiteitäsi, mutta tarvitsen itseäni varten mahdollisimman paljon tietoa ja keskustelua, jotta voin tehdä päätöksen kanssasi. Perustelin, että ystävämme tuntee alan ja materiaalit. Siksi olisi viisasta ottaa hänen mielipide huomioon päätöksenteossa. Mieheni hyväksyi perustelut ja pääsimme yhteisymmärrykseen sillä ehdolla, että hän saa maalata lattian.

Viikon päästä menemme paikan päälle katsomaan mallikeittiötä. Sen jälkeen me kaksi erilaista vaikuttajaa alamme suunnittelemaan yhdessä myyjän kanssa miten ja milloin projekti aloitetaan. 

 

 

Kuva: Unsplash

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.