Hänen hyvyytensä särki sydämeni

Tätini kirjoitti, että rakkaus on suurin, mutta viha yrittää päästä väliin. Kaikki eivät ole kuulleet paljonkaan rakkaudesta, hän pohtii. Ihminen tarvitsee rakkautta, joka pehmentää, vie kovuuden pois. Tätini lapsuudenkodissa vanhemmat eivät puhuneet lapsille paljonkaan tunteista vaan arkea elettiin kuten se itse tunnettiin. Tätini muistelee kuinka oli tehnyt lapsena jotain pahaa ja katsoessaan nolona äitiään hänen hyvyytensä särki tätini sydämen. Mummoni oli äiti, jolla oli aviomies ja 11 lasta. Muistan hänen hyvyytensä, se välittyi hänen kasvoistaan. Hän oli aina läsnä, katse hyväksyvä ja ohjaava. Hän osasi kohdata, vaikka välillämme ei ollut paljonkaan sanoja.

Äidin hymyilevä katse seuraa lasten myötä. Äidin hellä käsi hyväilee ja ohjaa. Vaikka joskus lapsemme pahaa tekeekin, ei siitä tarvitse suuttua vaan voimme lohduttaa ja rakastaa. Rakkaus voi olla paras ystävä, turva ja valo elämässä. Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, mutta rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.

Omaa äitiyttäni on rasittanut lapseni kovuus viime syksystä alkaen. Kenelle muulle hän kovuuttaan olisi kohdistanut kuin minulle. Olen kokenut hetkiä, jolloin minun on ollut vaikea olla turvallinen syli hänelle. En ole osannut ilmaista rakkautta, kun vihan nuolia on sadellut päälle. En ole osannut suhtautua häneen oikealla tavalla eikä hän minuun. Välillämme ei ole ollut arvostusta vaan pettymys ja viha on saanut meidät toisiamme vastaan. Lapsemme ei ole kuullut isän neuvoja, hän on väheksynyt äidin opetusta eikä ole ripustanut niitä kaulalleen tai pitänyt niitä sydäntään vasten, vaikka ne olisivat olleet hänen oppaanaan. Käsky on lamppu, opetus on valo, kuri ja kasvatus on elämän tie. Entä rakkaus? Mihin se jäi?

Nyt äitienpäivänä taas palautan mieleeni, mistä äitiydessä on kyse. Ei vain tänään vaan joka päivä.  Tuhlaajapoikani kävelee kohti minua, katsoo syvälle silmiini, ojentaa kukkakimpun, halaa ja sanoo hyvää äitienpäivää. Muistan, kuinka lapseni käveli taaperona minua vastaan pylly paljaana ja tahtoi syliin, painoi poskensa omaani vasten ja sanoi ”äiti”. Kyse on samasta lapsesta. Äiti, katso, kuinka kasvan! Kuule, kuinka kohisen! Minkä kasvoin viime vuonna, tänään kasvan ohi sen. Avara on taivaan syli. Tuulen teitä purjehdin. Pääsky lentää pääni yli: siinä olen äiti minäkin. Älä pelkää. Tulen kyllä. Tulen kyllä takaisin. Iltatuulen hyväilyssä: siinä olen minäkin (Anna-Mari Kaskinen).

Äitienpäivä on kohta ohi, mutta äitiys säilyy. Jatkan matkaani ja hankin viisautta, ymmärrystä, enkä unohda sitä mitä opin, en käännä sille selkääni. Viisaus on aarteista kallein, ymmärrykseen kannattaa kaikki varat sijoittaa. Rakkaus on suurin eikä se koskaan häviä.

 

You need to Login for joining waitlist.