Vastuunkantajat

 

Kävin ensimmäiset kouluvuoteni 1906 rakennetussa suuressa, punamultaisessa puukoulussa. Pitkä julkisivu korkeine ikkunoineen avautui maantielle. Kerran itsenäisyyspäivänä saimme naapurin Matin kanssa opettajalta tehtäväksi vahtia koulumme kynttilöitä. Kahdessa kerroksessa joka ikkunalla paloi kaksi kynttilää. Siinä oli meillä, kahdeksan- ja yhdeksänvuotiaalla, puuhaa. Pimeät luokkahuoneet näyttivät salaperäisiltä, mutta kynttilöitten valo tuikahteli lämpimästi. Se välkähteli myös seinällä olevalle mustalle graniittitaululle, johon oli kaiverrettuina 23 nimeä ja niiden päällä luki teksti: ”Kaikkensa uhranneet”.

Matin kanssa kävimme vuoron perään tienhaarassa katsomassa vaikutelmaa. Pitkällä kujalla lumi narskui askelten alla. Tähtitaivas loisti lumisten puitten yllä. Maantiellä ei ollut ketään kulkijoita. Koulu ikkunoineen sädehti paikallaan. ”Hianolta näyttää”, totesimme samaan tapaan toisillemme takaisin tullessa.

Kun opettaja palasi iltakirkosta, vahtivuoromme päättyi. Matin tarvitsi kotiin päästäkseen juosta vain pellon poikki. Minun piti mennä yksin metsän läpi. Matka ei ollut pitkä, sillä kodin valot pilkottivat kuusten takaa. Laskeuduin hitaasti sisärappuja alas ja liu´utin kättäni pitkällä, lakatulla kaiteella. Minua hieman jännitti. Avasin oven ja porraslampun valonkajossa näin isäni seisomassa pihalla! Hän oli aikanaan selvinnyt hengissä viisi vuotta sodan melskeissä. Yhdessä kävelimme polkua takaisin kotiin.

 

Ulla-Maija Lammi-Ketoja

Blogisti

Naimisissa, neljä aikuista lasta.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.

You need to Login for joining waitlist.