Kotiaurinko

Pikkuhiljaa syksyn sumeuden kasvaessa arkinen aherrus lisääntyi. Huomaamatta myös työn ja vapaa-ajan raja himmeni. Etätyöt etäännyttivät meitä, vaikka saman katon alla aherretaankin. Työmoodi jäi päälle ja keskustelumme muuttuivat asiapitoisiksi. Taidettiin lipsahtaa jo vähän nokitteluvaiheeseen. ”Olet taas unohtanut sulkea ikkunaverhon!”

Keväällä oli kohottavaa tehdä aamukävely puolison kanssa ennen koneen ääreen asettumista. Nyt tuuli puhaltaa pohjoisesta ja riipii viimeisiä lehtiä puista. Pitkään kauniisti kukkineet ahkeraliisatkin valuvat kuin märät narut tornissaan. Onneksi melko pian huomasimme, että läheisyyden palauttamiseksi pitää toimia heti ja keksiä uudet konstit. Se, mikä toimi keväällä, ei toimi enää.  Satsasimme tietoisesti toisiimme ja onneksi avioparipiirissä samaan saumaan kuulimme ajankohtaisen alustuksen arkihellyydestä.

Hankimme myös kotiauringon, melkein sellaisen, jonka Aurinkofysiikan laitoksessa ikkunan luona istuva tutkija Nikolajev, jolla ei ole nappeja takissa, lähetti Fedja-sedälle, kissalle ja koiralle Eduard Uspenskin kirjassa.  ”Lähetämme myös säätimen, jolla auringon saa kylmemmäksi ja kuumemmaksi”, sanottiin saatekirjeessä. Meidän infrapunalampussamme lämpö vaihtuu narusta kiskaisemalla. Kun ehtoo on keikahtamassa yöksi, puikahdamme saunaan. Löyly paukahtaa kiukaaseen ja höyry sumentaa ikkunat.  Lämpö kihisee iholla ja pian mieli palaa verannalle, kotiauringon lämpimään valonkajoon vilvoittelemaan. Ympäristö on pimeä ja hiljainen, metsästä kuuluu vain hienoinen tuulen suhina. Joskus taivaalla välkkyy joku kirkas tähti, joskus helottaa keltainen kuu.  Lampun alla kertaamme sitä, miten rakkaussuhteemme sujuu. Yritämme yhdessä kehitellä lisää toimintakonsteja, ettei arki nitistä.

Aleksis Kivi aikoinaan kirjoitti: ”Hyvä emäntä on talon kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.” Ehkä niinkin. Yhteinen aika ja tahto auttavat aina, niin emäntää kuin isäntääkin.

 

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.