Satua?

Suuressa metsässä, tuuheitten kuusten suojassa elelivät karhu ja jänis. He viettivät ahkeraa elämää ja iltaisin tuulen kannel tuuditti heidät uneen.

Eräänä aamuna, kun ensimmäiset auringonsäteet osuivat karhun luolan suulle, karhu kömpi haukotellen ulos. Sen silmiin osui omena, joka lojui polulla.
– Mitä tuo punainen omena tekee oviaukkoni edessä, murisi karhu.

Jänis kurkisti pesästään kuono vipattaen.
– En tiedä, ja se on sitä paitsi vihreä.
– Mitäh! huusi karhu ja ojentautui koko komeuteensa köyristäen selkäänsä.
– Pidätkö sinä minua pilkkanasi?
– Sinähän minua ivaat, sanoi jänis ja käänsi karhulle selkänsä kadoten pesänsä pimentoihin.

Asiasta ei puhuttu moneen päivään. Männyt ojentelivat oksiaan, kuuset keinuivat ja aurinko paistoi. Jänis loikki pitkin peltoja, karhu mökötti luolassaan. Mutta kun ne kohtasivat, omenasta puhuttiin taas. Se lojui edelleen polulla. Nyt se oli paisunut jättikokoiseksi eikä jänis tahtonut päästä pesäänsä sen ohi eikä karhu ulos luolastaan.

Kunnes eräänä aamuna tuulenpuuska lennätti jäniksen porkkanan karhun luolan suulle. Hätääntyneenä jänis loikkasi pitkän loikan, lensi päistikkaa maahan satuttaen itsensä. Karhu kampesi itsensä luolasta ulos. Hämmentyneenä se nosti jäniksen syliinsä ja kiersi vahvat tassunsa sen ympärille. Sylissä jänis huomasi, että omenan toinen kylki olikin punainen. Sitä hiukan nolotti ja se huitaisi käpälällään kyyneleen silmäkulmastaan.