Myrsky riehui avarilla peltoaukeilla, tuuli tuiversi talon nurkissa. Onneksi aamunkajon myötä puhurit laantuivat. Lähdimme puolisoni kanssa laittamaan mökkiä talviteloille. Ensiksi piti saada vene kulkukuntoon, koska se oli hörpännyt aimo annoksen syksyn sateita ja oli puolittain upoksissa. Jonkun ajan kuluttua se lipui hitaasti kesän aikana kasvaneitten korkeitten kaislojen keskeltä meren lahdelle.
Myöhäinen lintuparvi lensi etelää kohti. Saarella pudonneet koivunlehdet olivat värittäneet pihamaan keltaiseksi. Riippumatto heilahteli tyhjänä kahden puun välissä. Teltta oli painunut kasaan kuin ikävöiden kesäisiä kävijöitä. Kukaan ei ollut loikoillut siellä enää pitkään aikaan. Tuvassa oli kosteanviileää, mutta takkatuli lämmitti sen nopeasti. Hienoinen usva nousi meren pinnasta, maisema oli tyyni ja äänetön. Teimme tarvittavat työt ja pian alkoi jo iltapäivä hämärtää. Kun soudimme takaisin, vain parista rantamökistä tuikahteli valo. Jossakin lämmitettiin saunaa. Taakse jäävä saari piirtyi taivasta vasten tummana, vähän vaisuna ja salaperäisenä. Rannassa vedimme veneen kuivalle maalle ja käänsimme sen nurinniskoin odottamaan uutta kevättä.
Eriytyminen eri tehtäviin on tehokasta ajankäyttöä, mutta se on tehokasta myös läheisyyden näivettäjänä. Näinkin arkisesta asiasta, kuin mökin saattamisesta talvilepoon, tuli mukava ja lämmin kokemus, koska teimme sen yhdessä.
Kuva: Pasi Jormalainen/Unsplash
Naimisissa, neljä aikuista lasta. Asun Kirkkonummella. Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
© Parempi avioliitto 2022