Muurahaisen askelia

Kun lapset ovat pieniä, iloitaan kaikesta heidän oppimastaan. Yksi jälkipolvestamme näytti usein, kuinka kovaa Kultakutri juoksi karhujen mökiltä kotiin. Kerran kyläillessämme pyysin erästä heistä esittämään, miten hienosti hän osasi konkata. Suuressa pohjalaistuvassa sille oli paljon tilaa. ”Älä myttää niitä mattoja”, tokaisi yhtäkkiä talon vanhaemäntä, jolle mattojen tikkusuoruus oli tärkeä prioriteetti. Siinä tilanteessa taisin lapsen lisäksi hämmentyä myös minä.

Kun lapset kasvavat ja aikuistuvat, pienten askelien noteeraaminen on hyvä taito silloinkin. Jos nähdään ja odotetaan vain ”suuria”, tutkintoja ja työpaikkoja, silloin ei huomata iloita ja kiittää pienistä: uudesta runosta, huumoriviestistä, kauniista hymystä, lämpimästä läpsystä tai improvisoidusta kitarasoolosta.

Sama pätee avioliitossakin. Elämässä saattaa olla aikoja, jolloin edetään vain vähän kerrallaan. Joskus avioliitto voi ajautua jamaan, jossa toisen pienet hyväntahtoisuuden elkeet eivät saa vastakaikua. Jos näen kaiken kokonaisvaltaisesti mustana, lilliputtimaista valkoista lippua liehuttava puoliso kutistuu olemattomiin. En huomaa hänessä tapahtunutta muutosta, ensimmäisiä haparoivia askelia yhteyttä kohti, vaan tuomitsen hänet oman katkeruuteni perusteella.

Pienet askelet vaikuttavat suuria asioita. Joskus myötätuntoinen katse voi jollekin olla se viimeinen oljenkorsi. Herramme kohotti katseensa metsäviikunapuuhun, jonka lehvistön seasta lyhyehkö mies seurasi tapahtumia sivustakatsojana.

 

 

Kuva: Unsplash/Jackson Simmer

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.