Vanhuus ei tule yksin

Kaksi viikkoa sitten kipu isovarpaassa oli sietämätön. Tiesin sen johtuvan kihtikohtauksesta. Olen vuosia väistellyt kihtiä ärsyttäviä ruoka-aineita ja siksi olin jo melkein unohtanut, mikä voi yllättää. Tällä kertaa kihti oli poikkeuksellisen kivulias.  Turvotuksen ja kivun poistumiseen meni kaksi viikkoa.

Myönnän olevani runsaasti ylipainoinen ja olen siksi pitkään kerännyt motivaatiota siirtyäkseni alempaan painoluokkaan. Nyt se on tapahtunut, sillä terveydenhoitajan vastaanotolla inspiraatio vahvistui. Siksi uskallan tässä julkisesti ilmoittaa olevani kaksikymmentä kiloa kevyempi 2021 loppuun mennessä.

Jos joku ystävistäni lukee tämän ja uskaltaa tulla mukaan painon normalisointiin niin tervetuloa. Yhdessä on mukavampi saavuttaa uusia lukemia ja pysyä niissä.

Toki meillä tapahtuu paljon muutakin. Pakenimme rouvan kanssa mökille karanteenin mukaisiin olosuhteisiin. Tämä tapahtui tietysti hallituksen ohjeistuksen mukaan. Onneksi meidän mökkimatka ei ole pitkä, vain neljä kilometriä. Tämä on meidän maalaisten etuoikeus.

Uskallan tässä pienelle piirille kertoa, että käymme kerran viikossa kaupassa väistellen muita asiakkaita. Karanteenin keskellä luonto on keväällä parhaimmillaan.  Linnut laulavat ja joutsenten kirkkaat äänet tuovat toivoa kesää odotellessa. Vaihtelua mökkeilyyn tuovat lapset ja kahvihetket heidän kanssaan ulkona turvavälit säilyttäen.

WhatsApp on päivittäin käytössä, jossa voimme olla läheisten kanssa kanssakäymisissä. Kiitoksia tälle tekniselle kehitykselle, jossa matkat eivät ole enää este miltei täydelliselle kommunikaatiolle.

Illat ovat minulle hyvää aikaa. Kirjahylly avautuu uudelleen ja sieltä tuntuu löytyvän aina uutta tutkittavaa. Vanha Biblia vanhalla suomella avaa Raamattua kirkkaalla tavalla. Päätinkin käydä sitä lävitse seuraavan vuoden aikana.

Kyllä tässä koronassa on ihan hyvääkin. Jumalasuhde sanan kautta tulee taas tuoreemmaksi. Aika rouvan kanssa sohvan mutkassa lähentää hyvää suhdetta, jos mahdollista vielä paremmaksi. Kunto kohoaa halkopinon kasvaessa ja auringon lämmön lisääntyessä.

Surullista on kesän leirien peruuntuminen, Levin leiristä ehti tulla meille kesän kohokohta. Ilolla seuraan ParAvi-kotisivua ja uusia hankkeita etäseminaarien luomisessa.

 

 

 

Kuva: Roine Piirainen

Aarni Kontturi

Blogisti

Mies ilman työvelvoitetta: siis eläkkeellä. Työura myynnin ja markkinoinnin parissa. Ymmärrän miehiä, joilla on isot pinot puita mökillä, ja pino vain kasvaa.

You need to Login for joining waitlist.