Kesästä kohti syksyä

Kesän piinaava helle on taakse jäänyttä aikaa, alkusyksyn raikkaat aamut ovat virkistäviä. Kotijärvellä joutsenet paimentavat neljää poikastaan, tööttäykset kertovat oman reviirin hallinnasta. Mustikat jäivät kovin pieniksi, kun niitä vertaa viime kesän ennätyssatoon.

Olemme puolisoni kanssa huomanneet, että hyväksymme toinen toisemme ilman ehtoja, vaikka emme suinkaan ole samaa mieltä kaikista asioista. Erilaisuuden rikkaus on suola, joka täydentää liittoamme arjen ja juhlan vaihteluissa. Minä menen illalla aikaisin nukkumaan ja herään aamulla aikaisin, rouva tekee toisin, eikä tämä enää haittaa. Olemme nauttineet yhdessä olosta, lenkeistä ja tavallisesta arjesta.

Olemme iloinneet avioparista, jota olemme saaneet tukea. Näyttää, että heillä alkuun päästyään halu rakentaa ja rakastaa voittaa. Tärkeintä näytti olevan alkuun pääseminen ja rohkeus avata asiat, joista kenkä puristi.

Kesän aikana olemme saaneet olla apuna lastemme rakennus- ja korjausprojekteissa, joissa saimme nikkaroida ja olla mukana. Papan ja mamman, kuten meitä kutsutaan, on ilo palvella koiranhoitajina ja muissa meille uskotuissa askareissa. Saamme olla kannustamassa ja rohkaisemassa nuoria ja lapsenlapsia heidän hankkeissaan.

Tässä nyt joutuu tyytymään siihen, että kesän avioparileirit olivat taas ulottumattomissa. Toivomme on tulevassa kesässä, kun ”elämä voittaa”. Zoom, Teams ja vastaavat ovat ihan hyviä juttuja, odotan kuitenkin aitoja kohtaamisia ja yhdessäoloa.

Miesten leirit ja tapaamiset olivat ikimuistoisia, saimme viettää elämän makuisia viikonloppuja. Tuoreimpana ”seitsemän veljeksen” viikonloppu, jossa muistelimme ja toimimme meille ”Namikalla” opittujen tapojen mukaan. Tämä taitaa olla vanhojen sisäpiirijuttu, yrittäkää kestää.

Olen edelleen aktiivisesti mukana monissa miesten jutuissa, edessä on Kahden Kalan miestenleiri Tuupovaarassa.  Syksy jatkuu Karkun ja Paltamon leireillä. Miehet katsokaa ohjeet ParAvi kotisivulta.

Henkilökohtaisesti olen voinut hyvin, palaaminen normaaliin painoon on aikataulussa, joten sopivien vaatteiden hankinta jatkuu syksyä kohti.

Kuva: Pexels / Kelly Lacy

Aarni Kontturi

Blogisti

Mies ilman työvelvoitetta: siis eläkkeellä. Työura myynnin ja markkinoinnin parissa. Ymmärrän miehiä, joilla on isot pinot puita mökillä, ja pino vain kasvaa.

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.