Kohti normaalia elämää

Aamulenkki on tehty, kaverit (koirat) makaavat jaloissani autuaan oloisina. Illan ja yön sateen jälkeen ilmaa oli ilo hengittää ja nauttia raikkaasta aamusta.

Isoista muuttolinnuista ainoastaan joutsenet ovat vielä paikalla, hanhet ovat jo lähteneet. Emäntäkin on nyt hereillä, puurokin syöty ja kahvit nautittu. Näin aamu alkaa mökillä, jossa päätimme viipyä vielä toistaiseksi.

Tulevaan talveen olemme varautuneet tekemällä kunnollisen halkokatoksen, joten sekalaiset pinot tontilla häviävät talven aikana.

Koronan kurimus helpottaa; konsertissa on käyty, teatteriliput varattu ja muutakin suunniteltu. Tulevat merkkipäivät olemme rouvan kanssa päättäneet juhlia pienessä piirissä etelän lämmössä. Väliaikaiseksi suunniteltu mökkeily tuntuu nyt vakiintuneen. Useat naapurit täällä mökkirannoilla ovat tehneet saman päätöksen, joten meillä on talvella seuraa myös mökkinaapureista.

Miesrintamalla olemme ilmeisesti siirtymässä normaaliin, joten Karkun leirin peruutuminen oli toivottavasti viimeinen peruutettu tapahtuma. Kiponnimen ja uuden kohteen Ryttylän tapahtuman suunnitelmat ovat kohta valmiit. Paltamon tapahtuma oli täynnä, palaute oli erinomainen. Saimme olla mukana täydellä autolastilla miehiä. Automatka on osa tapahtumaa, kaksitoista tuntia autossa on sinänsä ryhmä, jossa pohditaan syviä asioita.

Alfan Sinua, sinua rakastan -ohjelmia olemme katsoneet torstaisin.  Ohjelmissa näkyy, että elämän eväät eivät ole aina omissa käsissä. Rakkautta, tahtoa ja avun pyytämistä ja vastaanottamista tarvitaan aina. Jumalan tarjoamat tiet eivät aina ole helppoja, joten monet kysymykset jäävät odottamaan vastausta.

Olemme itse käyneet ovat ”vaikeutemme” lävitse kauan sitten. Olemme kiitollisia Jumalalle ja ystävien avusta, jota saimme silloin kun olimme sen tarpeessa. Leireillä ja tapahtumissa muodostuvat ystäväverkostot ovat merkittäviä ihmissuhteita, jotka kestävät vuosikymmeniä. Näihin verkostoihin voi nojata elämän erilaisissa iloissa ja varsinkin vaikeuksissa. On merkittävää olla osa tätä porukkaa, valmiina antamaan oma panoksensa ajallaan.

Tavoitteet elämäntapa remontin myötä ovat toteutuneet, paino on tavoitteessa ja kunto kohdallaan.

Odotamme kärsimättömästi kesän leirien avaamista, jotta voimme ilmoittua.

Kuva: Johannes Ziegler

 

 

 

 

 

 

Aarni Kontturi

Blogisti

Mies ilman työvelvoitetta: siis eläkkeellä. Työura myynnin ja markkinoinnin parissa. Ymmärrän miehiä, joilla on isot pinot puita mökillä, ja pino vain kasvaa.

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.