Konkelo

Kauniina kesäpäivänä katselin mökin edustalla olevaa kuusta, joka näytti kuivaneen pystyyn. Katse ei toki kohdistunut ensimmäistä kertaa tähän kuuseen, jossa kuivumisen merkit olivat huolestuttavasti esillä jo edellisenä kesänä.

Miehenä päätin poistaa ongelman miehisellä tavalla. Siis moottorisaha käteen ja katse mittailemaan, minne tuo kuusi kaatuisi ilman ongelmia.

Aistihavaintoihin perustuen löysin mielestäni puustosta aukon, johon tuo kuusi kupsahtaisi jatkokäsittelyyn. Kaatoloven teosta kaikki alkaa: Saha käyntii ja lovi kohdalleen. Sitten kaatosahaus, kiilat paikoilleen ja hups.

Kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan. Alku näytti hyvältä, mutta sitten puu pysähtyi kesken kaatumista. Tuo kuivettunut kuusi omasi vahvat oksat, joiden varaan se jäi konkeloon vasten toista puuta. Konkelon purkamisesta olin kuullut toinen toistaan villimpiä tarinoita, joissa kaikkea voi tapahtua.

Tarinat mielessä ja hyvin varovasti tartuin työhön, joka mielestäni onnistui hyvin. Katselin ylpeänä kaadettua kuusta puun juurella, johon tuo oli tarttunut ennen kaatumistaan. Otin suojakypärän päästä ja pyyhin hikeä otsalta. Samassa puusta putosi oksa päähäni aiheuttaen verta vuotavan haavan.

Paikalla oli runsaasti yleisöä, joka alkoi ahdistaa minua lääkäriin. Suomalainen mies ei ihan helpolla hakeudu lääkäriin, joten kompromissi oli tuttu terveydenhoitaja.

Olin onnellinen saatuani terveydenhoitajalta ohjeet, miten tässä menetellään. Saunaan ei ihan heti ja kuunnellaan tovi, että ei mitään päässä ole enempää rikki. Tämä konkelon purku päättyi kohtuullisesti, pienet vauriot aika parantaa vai parantaako?

Puun jatkokäsittelyssä havaitsin syyn kuusen kuivumiseen. Salama oli halkaissut puun latvan, joten puu oli pikku hiljaa antanut periksi joutuessaan kaadon kohteeksi. Tässä tapauksessa kuusi oli ilman omaa syytään joutunut kaltoin kohdelluksi, tai ei ehkä sittenkään?

Kuusi oli kasvanut toisten yläpuolelle ja samalla altistanut itsensä salamalle, joka löysi tästä tien purkautuessaan maahan. Ehkäpä tästä löytyy jotain vertauskuvallista meidän parisuhteisiimme?

 

 

 

 

 

Kuva: Kuvia Suomesta/ Raine Piirainen

Aarni Kontturi

Blogisti

Mies ilman työvelvoitetta: siis eläkkeellä. Työura myynnin ja markkinoinnin parissa. Ymmärrän miehiä, joilla on isot pinot puita mökillä, ja pino vain kasvaa.

You need to Login for joining waitlist.