Kevättä

Kevättuuli toi terveiset etelästä, Saharan hiekka näkyy hangen pinnalla selvästi. Lumet saavat kyytiä, en ehtinyt katolle ennen kevään vesisadetta, joka puhdistaa katon lumesta.

Koronan iskiessä reilu vuosi sitten meiltä jäivät käyttämättä teatteriliput, joille saimme vuoden lisäaikaa. Nyt vuosi on kulumassa ja liput edelleen käyttämättä, kyselemme teatterista voisiko niille saada vielä lisäaikaa? Samalla katselemme rouvan kanssa, mitä muuta kaupungilla tapahtuu.

Tilanne kuvaa aikaa, jossa kontaktit läheisiin ja meille tärkeisiin ihmisiin jäävät sähköisten viestimien varaan. Olen edelleen toiveikas, että tämä eristys loppuu ja pääsemme ulos tästä koronakuplasta.

Kyllä Zoomissa tapahtuu, mielestäni tämä on kohtuullinen korvike live tapahtumille. Sain olla mukana miesten zoom-sunnuntaissa, jota voi suositella jatkossakin kaikille miehille.

Parisuhteen kannalta olemme tilanteessa, jossa meiltä ei puutu kahdenkeskeistä aikaa. On hyvä huomata, että viihdymme hyvin yhdessä, meillä on yhteistä tekemistä ja puuhaa tuntuu riittävän. On ilo keittää aamulla kahvit valmiiksi ja herätellä parempi puolisko yhteiseen aamuhetkeen. Taidot ja tahto toinen toisemme rakastamiseen ja palvelemiseen ovat meillä vuosien leireilyn ja opetuksen kautta kunnossa. Olemme jo vuosia sitten huomanneet erilaisuutemme täydentävän liitomme. Voi rohkaista erilaisten ongelmien parissa olevia, pysykää mukana. Voitte huomata, että ongelmat selviävät aikanaan ihmeellisellä tavalla.

Rukous ja rukousvastaukset ovat aivan tuoreeltaan näyttäneet Jumalan läsnäolon elämässäni. Vajaa viikko sitten huomasin, että ongelma ei selviä pelkästään työtä tekemällä, tarvitaan myös viisautta. Vuosia sitten kuulin opetusta Pyhästä Hengestä, jossa Hän kyllä puhuu, jos vain osaamme kuunnella. Pyhän Hengen puhe voi olla kuin perhosen siiven isku, jota et voi kuulla hiljentymättä. Tässä tapauksessa ”kuuntelin”, vastaus ja ratkaisut tulivat yllättävällä tavalla.

Olen ilolla seurannut tilannetta, jossa yhdistyksemme vastaa kiitettävästi tilanteen vaatimuksiin. Siirtyminen verkossa tapahtuvaan vuorovaikutteiseen opetukseen ja viestintään on tapahtunut nopeasti.

 

 

Kuva: Unsplash

Aarni Kontturi

Blogisti

Mies ilman työvelvoitetta: siis eläkkeellä. Työura myynnin ja markkinoinnin parissa. Ymmärrän miehiä, joilla on isot pinot puita mökillä, ja pino vain kasvaa.

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.