Piparkakkutalo

Kirjoitan monesti iloisia blogitekstejä. Haluan niillä kannustaa ja rohkaista ihmisiä parisuhteen haasteissa. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen. Tämä teksti ei ole kovin iloinen tai mukava, ehkä toiveikas. Haluan kuitenkin tuoda esille sen, ettei meidän blogistienkaan parisuhde aina ole 11+ suoritus, vaikka olemmekin mukana avioliittotyössä. Joskus jopa väitän asioista jotain tietävänikin, kunnes löydän itseni alkeiskurssin tukiopetuksesta. Parisuhde elää ja muuttuu ja tämä on jatkuvaa jatkokouluttautumista.

Viime aikoina olen itse joutunut taistelemaan paljon kommunikaatio-ongelmien ja vuorovaikutustaitojen kanssa parisuhteessani. Emme ole ymmärtäneet tai halunneet ymmärtää toistemme viestejä, mikä on johtanut moniin riitoihin. Osasyy kinasteluun ovat pitkittyneet koronarajoitukset, jotka estävät pääsyn yhtään mihinkään. Kohta vuoden oleskelu kotona tartuntariskejä välttäen alkaa näkyä meissä kaikissa. Puoliso ei jaksa, lapset eivät jaksa, minäkään en jaksa. Tähän päälle etätyöt ja joulukiireet. En muista milloin olisin ollut näin stressaantunut ja täynnä tätä kaikkea.

Ehkä edellä mainitut tunnelmat kuulostavat tutulta sinullekin, joka tätä tekstiä luet. Ehkä sinäkin olet kokenut turhautumista maskeista, rajoitteista ja ohjelmatoimistona olemisesta, varsinkin jos sinulla on lapsia. Silloin kun muut perheesi jäsenet purkavat turhautumistasi sinuun, tunnet olevasi yksi suuri roskis. Näistä lähtökohdista on sitten mukavaa ja lähes vaivatonta kaivaa joulumieltä ja rauhaisaa joulua kaikille: naapureille, puolisolle, lapsille ja sängyn alla asustaville möröille ja villakoirille. Olen löytänyt itseni monesti miettimässä tuttua mainoslausetta: ”Miten oletkaan voinut elää ilman tätä tuotetta aikaisemmin”.

Kuitenkin ajattelen, että voin tehdä jotain tilanteen parantamiseksi. Kotona olevat ihmiset ovat minulle rakkaita. Vaikka nyt tuntuu kurjalta, näen tärkeänä ajatella myönteisesti näistä ihmisistä ja pyrkiä puhumaan hyvää. Sen sijaan, että provosoituisin puolisoni syytöksistä ja alkaisin kinastelemaan, voin todeta: ”Kuulin, että sanoit olevasi pettynyt, ettemme voi lähteä yhdessä syömään, koska on nämä rajoitukset. Mitä tarkoitat sillä?”. Voin yrittää päästä harmistuksen taakse, ikään kuin backstagelle katsomaan, mitä tämä draamaesitys on oikein syönyt. Tämänkin harmistuksen taustalla on täyttymätön suhdetarve eli tarve tulla kohdatuksi ja viettää yhteistä aikaa. Vihollinen ei ole toinen ihminen vaan tämä tilanne. On etsittävä siihen yhdessä ratkaisua.

En tiedä, mikä ratkaisu olisi, mutta toivon, että voisimme löytää tapoja olla yhdessä ja luoda kotiin hyvää ilmapiiriä vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Teemme sen, kun puhumme toisillemme ystävällisesti ja kysymme, miten voisin auttaa sinua. Jotain tämän tapaista tapahtui muutama päivä sitten, kun teimme lasten kanssa piparkakkutalon. Siitä tuli hämmästyksekseni todella hieno.

Olin tehnyt sellaisen viimeksi yläasteella. Hieman jännitin sokerin sulattamista ja mietin, olisinko kohta käsipuoli, kun sähellän kuuman sokerin kanssa. Onneksi käteni säästyivät. Lapset pitivät yhdessä askartelusta, vaimokin kehui lopputuotosta hienoksi, vaikka sitä rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa. Lapset tekivät jämätaikinasta piparkakku-ukon, joka esitti isiä. Siinä luki: ”rakas isi”. Se oli parasta pitkään aikaan.  Ja miten pienestä tämä ilokin oli kiinni. Muutamasta hyvästä sanasta.

 

 

 

 

Kuva: Juho Loukasmäki

Juho Loukasmäki

Juho Loukasmäki

Blogisti

Neljän naisen ympäröimä 33v aviomies. Pitää lukemisesta, kitaran soitosta ja podcastien kuuntelusta. Kirjoittaa lasten möläytyksiä kirjaan, jonka lahjoittaa anopille.

Jonotuslista Liity jonotuslistalle syöttämällä sähköpostiosoite alla olevaan kenttään.
You need to Login for joining waitlist.