Ajatusansoja ja yhteyttä pääsiäisenä

Katson kuvaa ristille naulatusta Jeesuksesta. Järkevä ihminen kysyy, että mitä varten Jumala tarvitsi juuri tällaisen ilmoituksen? Koko juttu tuntuu suorastaan absurdilta. En minäkään tiedä tarkalleen miksi. Meidän käsityksemme on yhtä osuva kuin jos kaksiulotteinen pinta kuvailisi kuutiota, yhtä kokonaisvaltainen kuin jos yrittäisimme palauttaa Henry Fordin auton osista, tai yhtä oikeudenmukainen kuin jos kissamme päättäisi perheen tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Kuitenkin, meidän kannattaisi antaa mahdollisuus myös mahdottomille ajatuksille, koska olemme vahvasti kontekstisidonnaisia. Nykyinen järjestys tuntuu aina luonnolliselta. Suurin este uudelle tiedolle on se, että uskomme tietävämme, tai että joku muu kyllä tietää. Laiskottelemme silloin, kun pitäisi tehdä rohkea loikka uskossa ja tutkia ympäristöä tarkemmin tässä valossa.

Vaikka emme tiedä kaikkia perusteita tai miksi, niin olemme pakotettuja sitoutumaan johonkin oletukseen, ja toimeenpanemaan tämä sitoutuminen elämässä laajasti; kognitiivisesti, toiminnallisesti, kokemuksellisesti, sosiaalisesti, henkisesti. Itseasiassa olemme kyvykkäämpiä kuin mikä oli alkuperäinen tarkoitus, koska osaamme arvioida hyvää ja huonoa. Eettis-moraalinen kykymme on toiminut joissakin tilanteissa eduksemme, kun esimerkiksi olemme irrottautuneet sorrosta. Mutta siltikin taustalla vaikuttaa itse Perkele sanoen: Sinä olet tärkein mitta maailmassa. Tämä ei ole totta. Kun meillä on valtaa, niin tämäkin valta on peräisin muualta. Jos olisimme ylin valta, niin emme kompastelisi enää inhimillisyyden ja toiminnan hyvyyden perusasioissa.

“Voin tehdä mitä vaan, kunhan en satuta muita.”. Eikö kuulosta hyvältä yleismoraaliselta ajatukselta? Ajattelemme kuitenkin länsimaalaisesti, että ensin on tärkein lause ja jälkimmäiselle lauseelle jää ehdollinen ja tulkinnanvarainen rooli. Kaikki toimintamme aiheuttaa sekä hyvää että pahaa. Jos emme kerro mihin vedämme rajan, niin kyseessä on vain kaiken mahdollistava lause. Olemme kyllä vapaita hengessä, mutta langennut luontomme ja maailmamme rajallisuus estävät toimeenpanoa. Tästä ristiriidasta nousee häpeää ja ahdistusta, joiden peittelyyn käytämme hyvin paljon aikaa ja energiaa.

Häpeästä on lyhyt tie omavoimaisuuden ansaan: “Kun teen oman osuuteni, niin…”. Koko maailma, mukaan lukien kaikki merkittävät uskonnot julistavat tällaista tekoihin perustuvaa lakihenkistä sanomaa. Paitsi kristillisyys. Idän uskonnoissa pyritään aktiivisesti häivyttämään yksilö pois yhtälöstä – Ei ihmistä, ei ongelmaa. Islam ja juutalaisuus taas korostavat sääntöjä, joiden noudattamisessa epäonnistumme varmasti. Missä on laki ja vaatimus, siellä on aina rikkomus. Ja ajatus “minä en ole riittävän hyvä”. Teot ja vastavuoroisuuden odotus ovat ehkä auttaneet selviytymään joissakin tilanteissa, mutta kun laajennamme vaatimuksen koskemaan koko elämää, niin uuvumme taakan alle. Meidät on luotu perheeseen, jossa on auktoriteetteja, ohjausta, erilaisuutta, eritasoisia vastuita ja toisten palvelemista. Haluamme irtaantua tällaisista rajoittavista siteistä, mutta tarjolla on vain orpolapsen vapautta.

Meidän tulisi käyttää hengen vapauttamme niin, että emme joudu tarpeettomaan häpeään ja uupumukseen, mutta silti säilymme yksilöinä perheessä. Tarvitsemme enemmän perheen sisäisiä yhteyksiä. Yhteys ei ole sellaista, jossa minä sulaudun pois, tai jossa yritämme sopia tarkemmin missä minä loppuu ja sinä alkaa. Yhteys on sellaista, kun annan toisen olla läsnä itsessäni ja hän vaikuttaa itseni kautta. Syntyy kuin uusi identiteetti. Suorittamalla emme pysty hankkimaan yhtään mitään tärkeimmistä perustarpeistamme. Tarpeemme täytetään ilmaisena lahjana armosta, kun muut ovat läsnä meissä ja uskallamme paljastaa tarvitsevuutemme.

Äärimmillään tämä on heittäytymistä. Niin kuin Jeesuksen perässä laahustavat ryysyläiset, sairaat, vammaiset, köyhät, hylätyt. Heidänlaisten köyhien on taivasten valtakunta, Jeesus julisti heille, mutta hän ei kuitenkaan viitannut siihen, että on autuasta omistaa vähemmän. Sanalla köyhä Jeesus tarkoitti sellaista olotilaa, jossa ihminen ei pysty turvautumaan itseensä enää millään tavalla.

Kaikki riippuu siitä, mihin oletuksiin sitoudumme, tai kenen annamme vaikuttaa itsessämme. Ei Jumala meitä tarvitse saavuttaakseen päämääränsä, Hän on riittävän suvereeni ja oikeudenmukainen. Mutta silti Hän antaa mahdollisuuden liittoon ja keskinäiseen vastuuseen toisten ihmisten kanssa.

 

You need to Login for joining waitlist.