Uusi mahdollisuus

Tänä aamuna heräsin virkeänä ja ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleen oli: uusi mahdollisuus.

Elämässämme tulee väistämättä tilanteita, joissa asiat menevät pieleen. Avioliitto kriisiytyy syystä tai toisesta. Asunto, jonka piti olla unelmien täyttymys, osoittautuukin pahimmaksi painajaiseksi. Työpaikka, joka antoi perheelle elannon, vähentääkin työntekijöitään. On monta tapaa suhtautua näihin pettymyksiin, mutta valitettavan moni joutuu katkeruuden vankilaan. Miksi myös läheisin ihmissuhde, jonka varaan elämäni rakensin, tuottaa ajoittain vain suunnatonta tuskaa.

Itselläni on rankka kokemus omakotitalosta, jonka ostettuamme jouduimme kymmenen vuoden velkahelvettiin. Talo oli homeen ja kosteusvaurioiden takia läpimätä. Vaikka tarkistimme kaiken kuntotarkastajan kautta, totuus oli silti karmea.

Muistan erityisesti erään lokakuisen aamun 1999, jolloin epätoivo iski kuin valtameri päin kasvoja. Sanoin Jumalalle: “En jaksa enää. Kaikki toivo on mennyttä. Aivan sama, vaikka päättäisin päiväni tähän.” Suurimman epätoivoni hetkellä huusin Jumalan puoleen. Tilannettani pahensi vielä se, eräs uskova ystäväni sanoi sen olevan Jumalan rangaistus minulle, kun olin jäänyt pois hengellisestä työstä! Olin aivan lyöty mies.

Raahauduin rukoiltavaksi kahteen eri seurakuntaan Tampereella. Kummassakin paikassa rukoilija sanoi täsmälleen samat sanat: “Mikä ihmeellinen Jumalan rakkaus on sinua kohdannutkaan”. Tulin aivan täyteen raivoa ja lähdin kiukkuisena kotiin. Nyt vuosien päästä voin sanoa, että nämä rukoilijat olivat oikeassa.

Tässä prosessissa, jossa menetin kaiken omaisuuteni ja lähes kaikki ystäväni muutamaa lukuun ottamatta, Isän Jumalan rakkaus todella mursi kivisydäntäni ensimmäistä kertaa. Edesmennyt lähetystyöntekijä Jim Elliot on sanonut näin: “Hän ei ole tyhmä, joka antaa sen, mitä hän ei voi pitää saadakseen sen, mitä hän ei voi menettää”. Näissä elämäni synkissä vuosissa luovutin Jumalalle sydämeni ja sanoin, että tee, mitä tahdot. En enää laita ehtoja Sinulle.

Ihmeellinen asia tapahtui. Sydämeni tuli aivan tyyni rauha. Jumala alkoi näyttää omaa hyvyyttään ennennäkemättömällä tavalla. Saimme seurakunnalta asunnon kalustettuna vuokralle edullisesti. Ihmiset, joita tuskin olimme edes nähneet, soittivat tarjotakseen apua. Muistan hyvin eräänkin perheen, joka otti viisihenkisen perheemme kotiinsa joksikin ajaksi asumaan, koska saimme häädön omasta kodistamme homeen takia. Jumalan ansaitsematon rakkaus oli tullut täytenä elämäämme.

Olen ollut lukuisia kertoja elämässäni paikassa nimeltä keinojen loppu. Olen tullut huomaamaan, että tarvitsen edelleen toisia ihmisiä puhumaan minulle elämää, kun uhkaan vaipua siihen kuuluisaan epätoivon suohon. Annan myös itselleni luvan tarvita toisia ihmisiä hädän hetkellä.

Entäpä jos nykyiset haasteet avaavatkin sinulle sen uuden mahdollisuuden elämääsi?

 

 

 

Kuva: Pixabay

Juha Ranta-Ojala

Blogisti

Naimisissa vuodesta 1991, mukana Paravin avioliittotyössä 25 vuotta. Neljän aikuisen lapsen isä. Pidän golfista ja avantouinnista ja uskon, että että parhaat vuoteni ovat vielä edessäpäin!

You need to Login for joining waitlist.