Hetkessä elämisen taito

Olimme vaimoni kanssa juhannuksen aikaan viettämässä perhejuhlaa Helsingissä. Poikamme kotiutui armeijasta lähes vuoden palveluksen jälkeen. Järjestimme hänelle yllätysjuhlat, jotka onnistuivat hyvin. Meille on muutenkin aina juhlaa, kun saamme viettää aikaa lastemme kanssa. Ilta sujui mukavasti minigolfin ja herkuttelun merkeissä. Nautin suunnattomasti, kun saan tehdä kivoja asioita yhdessä perheenä. Lähdimme reissuun asuntoautollamme, joka on meillä käytössä nyt toista vuotta. Pyörillä kulkeva koti antaa eräänlaisen vapauden tunteen, josta on vaikea keksiä mitään negatiivista sanottavaa.  Lisäksi aina on valmis peti, jos sattuu väsyttämään matkan varrella.

Viimeinen kyläpaikkamme oli hyvien ystäviemme kotona. Juttelimme iltamyöhään ja ihmettelimme yhdessä, miten upeasti Jumala on meidän elämäämme siunannut hyvillä ihmissuhteilla. Parasta näissä ihmissuhteissa on, että pystyy puhumaan avoimesti mistä tahansa. Niin tälläkin kertaa. En myöskään muista, milloin viimeksi olisin saanut niin hyvää härän sisäfileetä grillattuna. Pienen kävelylenkin jälkeen saimme jatkaa jutusteluamme pihan porealtaassa.

Olin lopulta enää loppusuihkua vaille ja hain puhtaat vaihtovaatteet syliini. Sitten se tapahtui. Liukastuin kiviportaiden ylätasanteella ja päädyin laskemaan portaita selälläni alas asti. Mitään muistikuvaa ilmalennostani ei jäänyt, mutta kädessäni oli iso painautuma portaan reunasta. Välittömästi iski paniikki: Toimivatko jalkani vai halvaannuinko? Pystyin kuitenkin heti kävelemään, vaikka selkääni särki aika lailla.

Pelot ovat lukuisia kertoja lamaannuttaneet elämäni. Niin tuumasi käydä tälläkin kertaa. Ajattelin, ettei kukaan voi selvitä tuollaisesta ilmalennosta ilman luunmurtumia. Vaivuin saman tien huolien suohon. Miten nyt minun tenniskurssini käy? Mahtaako vaimo jaksaa huolehtia halvaantuneesta miehestä? Erikoista näissä tilanteissa yleensä on, että pelkään tuottavani pettymyksen jollekin, jos minulle sattuu jotain ikävää. Tunsin myös syyllisyyttä siitä, mitä pahaa olen tehnyt, että minua näin rangaistaan.

Seuraavana päivänä rannalla rukoilimme yhdessä sairastumisen ja kuolemanpelon otteen irtoamista sekä täyttä terveyttä Jeesuksen nimessä. Saatuamme rukouksen valmiiksi, paikalle saapui myös perhe, joka on mukana tiimissä, joka rukoilee sairaiden puolesta rukoustoiminnassa ja taas rukoiltiin lisää.

Tänään tuli helpottava tieto. Selässä eikä kädessä ole murtumia. Mielikin reipastui, kun lääkäri ei julistanutkaan kuolemantuomiota. Muistin kiittää saman tien Taivaan Isää, joka jälleen kerran varjeli ihmeellisellä tavalla. Välillä ajattelen, että en ole vakuutusyhtiöille kovin tuottoisa asiakas, niin monta kertaa tapaturmavakuutusta on jo tarvittu tutkimuksiakin varten. Pari suojelusenkeliäkin on saattanut saada jo burnoutin seikkailujeni takia. Lapsenkaltainen elämä on kuitenkin myös luottamista varjelukseen. Elämä on tarkoitettu täysillä elettäväksi.

 

 

 

 

 

Kuva: Rudy and Peter Skitterian/Pixabay

Juha Ranta-Ojala

Blogisti

Naimisissa vuodesta 1991, mukana Paravin avioliittotyössä 25 vuotta. Neljän aikuisen lapsen isä. Pidän golfista ja avantouinnista ja uskon, että että parhaat vuoteni ovat vielä edessäpäin!

You need to Login for joining waitlist.