Parisuhdeleiri Pieksämäellä on mahdollisuus muuttaa parisuhteenne suunta. Viikko teidän kahden vahvuuksien ja toistuvien riidanaiheiden äärellä on rohkea valinta. Moni pari on löytänyt leirillä toisensa aivan uudella tavalla sopivasti annostellun tiedon ja vertaistuen varassa.
Luennoilla parisuhdeopetusta rikastuttavat parien omakohtaiset esimerkit. Aiheiden käsittelyä jatketaan pienryhmissä, joihin kuuluu 2–3 osallistujaparia ja tehtävään koulutettu ryhmänohjaajapari. Vertaisryhmät muodostetaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kesken.
Kristillisyys on läsnä lauluissa ja alkurukouksissa, painopiste on parisuhteen hoidossa. “Aikuisten ripariksi” luonnehdittu leiri on loistava ympäristö puhua siitä, mistä ette muuten saa puhuttua. Myös eroa miettivät ovat tervetulleita.
Lapset ovat tervetulleita lastenhoitoon ja omaan, ikäryhmänsä mukaiseen leirihauskaan!
Leirille mahtuu 700 osallistujaa, joista 400 on aikuisia, 200 lapsia ja 100 lastenohjaajia. Aikuisten luennot ovat nähtävissä kampusalueella auditoriossa ja kampuksen tiiviissä läheisyydessä Hiekanpään koulun aulakatsomossa. Leirin luennot tulkataan englanniksi ja siellä kokoontuu englanninkielisiä pienryhmiä.
The lectures will be interpreted in English. English-speaking small groups will also meet.
Marriage Camp in Pieksämäki is an opportunity to change the direction of your relationship. A week with the strengths of the two of you and recurring arguments is a bold choice. Many couples have found each other at the camp in a whole new way.
In the lectures, relationship teaching is enriched by the couples’ personal examples. The topics will continue to be discussed in small groups, consisting of 2–3 pairs of participants and a small group leader pair trained for the task. Peer groups are formed among people in a similar life situation.
Christianity is present in the songs and opening prayers. The emphasis is on the care of the marriage. The Camp offers great environment to talk about things you wouldn’t otherwise be able to talk about. Those contemplating divorce are also welcome.
Tapahtumaan osallistuttuanne:
Tapahtuman järjestävät STEP-koulutus ja Parempi avioliitto ry.
Miten toiminnan kristillisyys näkyy tapahtumissa?
Ilmoittaudu
Miten luon oman tilin, jotta pääsen ilmoittautumaan?
Viimeinen ilmoittautumispäivä on pe 23.6.2023.
Lapsille on tarjolla laadukasta ohjelmaa luentojen ja pienryhmien aikana, jotta vanhempien on turvallista keskittyä oman parisuhteensa hoitamiseen. Lastenohjelma jakautuu ikäkausittain seuraaviin ryhmiin: vauvala, 1–2-vuotiaat, 3–4-vuotiaat, 5–6-vuotiaat pojat ja tytöt. 7–12-vuotiaat osallistuvat koko leirin mittaisiin ohjelmakokonaisuuksiin, jotka rakentuvat monipuolisen pajatoiminnan ympärille. Ohjelmakokonaisuuksia ovat King’s Kids- , bändi- ja urheiluleiri. Pajojen suuntautumisvaihtoehdot ovat kädentaidot tai seikkailu. Pajatoimintaan osallistuvat pääsevät kokeilemaan useita pajoja monipuolisista vaihtoehdoista, löytyy niin seikkailua kuin kädentaitoja. Myös King’s Kids- , bändi- ja urheiluleireille osallistuvat vierailevat pajoissa.
Lastenohjelmaan mahtuu 200 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Lastenohjelma järjestetään kampuksen pihapiirissä.
Leirimaksu sisältää luennot, materiaalin ja tehtävät sekä ohjelmaan merkityt ateriat. Lasten leirimaksu sisältää lastenhoidon sekä ohjelmaan merkityt ateriat. Lapsille tarjotaan lastenhoidon aikana pientä välipalaa.
Ilmoittautumisen yhteydessä saat kaksi laskua sähköpostiisi: varausmaksun 260 € ja loppulaskun. Varausmaksun 260 € maksamalla varaat paikkasi tapahtumassa. Loppulaskun tulee olla maksettu eräpäivään mennessä.
Leiri edellyttää kokoaikaista osallistumista.
Erikoisruokavaliolisä on 60 €/aikuinen sekä 30 €/lapsi. Laktoositon, munaton, kalaton ja vegaaninen ruokavalio, samoin kasvisruokavalio ovat lisämaksuttomia. Lisämaksullisia ovat esimerkiksi gluteeniton ja maidoton ruokavalio. Kaikki muut dieetit valmistetaan vain lääkärintodistuksella. Suuren väkimäärän vuoksi keittiö ei valitettavasti valmista elämäntapadieettejä.
Ainoastaan Parempi avioliitto ry:n kouluttamat ryhmänohjaajat voivat valita ryhmänohjaaja-alennuksen.
Leiri alkaa ilmoittautumisella ja majoittumisella perjantaina 30.6. kello 15–19. Päivällistä on tarjolla kello 16–19. Ohjelma alkaa kello 19.
Lauantaiaamuna 1.7. aamupalaa on tarjolla klo 7.00–9.15. Lapset viedään hoitoon klo 8.45. Aikuisten ohjelma alkaa klo 9.30. Muina aamuina aikataulu noudattaa alla olevaa. Tarkemmat tiedot leiristä ja käytännön asioista saatte sähköisessä leirikirjeessä ja tapahtuman infoalustalla, joihin saatte pääsyn kaksi viikkoa ennen leiriä.
PÄIVÄOHJELMA
7.00–8.30 Aamiainen 8.15 Lapset lastenleirille 8.30 Musiikki ja aamupäivän infot 9.00 Aamupäivän luento ja pienryhmät 11.15/11.30/12.00 Lounas Vapaa-aika 13.45 Lapset lastenleirille 14.00 Musiikki ja iltapäivän infot 14.30 Iltapäivän luento ja pienryhmät 16.30/17.00/17.30 Päivällinen 18.30 Vapaavalintaista iltaohjelmaa 21.00 Iltarukous su ja ke 22.00 Hiljaisuus
LEIRIN SISÄLTÖ
Pe 30.6. Leirin yhteinen aloitus
La 1.7. Sitoutuminen – tahtoa rakastaa, Sari ja Juha Savela Tärkeysjärjestys ja yhteinen ajankäyttö, Anna ja Marko Huhtala
Su 2.7. Vuorovaikutuksen työkalupakki, Katri ja Jouni Perttula Oman taustan vaikutus parisuhteeseen, Taru ja Mikko Kervilä
Ma 3.7. Rakkaussuhteen tuhoojat, Katja ja Tero Joronen Anteeksiantaminen ja luottamuksen vahvistaminen, Minna ja Mika Arvaja
Ti 4.7. Parisuhteen perustarpeet, Maria ja Markku Ihonen
Vapaa iltapäivä
Ke 5.7. Tunneilmaisun avaimet, Hanna ja Juha-Pekka Malinen Lisää läheisyyttä, kosketusta ja seksiä, Heidi ja Taneli Laamanen
To 6.7. Arkirakkaus evääksi kotiin, Merja ja Lassi Laamanen Leirin juhlava päätös, Tahdon-kirkko
Pe 7.7. Aamiainen ja kotimatkalle
Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin ohjelmassa.
Osallistujat majoittuvat kampusalueella tai sen läheisyydessä sijaitsevissa eritasoisissa opiskelija-asuntoloissa. Joissain huoneissa on oma wc ja suihku, osassa wc ja suihku jaetaan muiden kanssa. Monissa huoneissa osa tai kaikki yöpyjät majoittuvat patjoilla lattialla. Kuuntelemme mielellämme erityistoiveitanne, mutta emme voi taata niiden toteutumista.
Täsmällisen huonetiedon saa vasta tapahtumapaikalla. Pyrimme järjestämään kaikille osallistujille niin hyvän ja toimivan majoituksen kuin suinkin mahdollista. Suosittelemme myös muiden majoitusvaihtojen huomioon ottamista, koska majoitustilaa on rajallisesti. Hyviä vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi Airbnb-majoitus tai vuokramökki. Asuntoautoille ja -vaunuille sekä teltoille on varattu tilat leirialueen pihapiiristä.
Pieksämäkeläisten tarjoama kotimajoitus Erikokoiset ja erihintaiset yksityiskodit sijaitsevat pääsääntöisesti leirialueen läheisyydessä. Jos tahdot majoittua leirin aikana yksityiskotiin, ole yhteydessä Mikko Salmeen mikko.salmi@step.fi / 040 195 4550.
Haemme lastenohjaajia tapahtumaan. Kaikki leirin alkuun mennessä 13 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat nuoret, joilla on kokemusta lastenohjaamisesta, voivat hakea ohjaajaksi tapahtumaan.
Huom! Täytä ilmoittautuessasi hakemus lastenohjaajaksi. Mukaan pääsy vahvistetaan sähköpostitse ennen tapahtumaa, kun tapahtumaan osallistuvien lasten määrä on selvinnyt.
HUOM! Lastenohjaajia odotetaan leirille perjantaina 30.6. klo 16–19 päivälliselle ja klo 19 alkaen koulutukseen.
Hae lastenohjaajaksi
Osallistumisen voi perua kuluitta viimeistään viikkoa ennen leirin alkua lauantaihin klo 10 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme toimistokuluja 50 € / tilaus, myös lääkärintodistuksella todennetuissa sairaustapauksissa. Peruutukset ja muut tilausmuutokset sähköpostitse toimisto@parempiavioliitto.fi
Koronan vaikutus tapahtumien järjestämiseen.
STEP-koulutuksen Pieksämäen kampus Huvilakatu 31, Pieksämäki
toimisto@parempiavioliitto.fi p. 050 357 6990
Leirin jälkeen saatte pääsyn havainnolliseen ja kiinnostavaan Jatkostepit-materiaaliin verkossa.
Sydämellisesti tervetuloa Pieksämäen parisuhde- ja perheleirille!
Järjestelytiimin puolesta Hanna Ranssi-Matikainen ja Pekka Matikainen Katri ja Jouni Perttula
Kuva: Jani Laukkanen Sivu päivitetty lastenleirin tietojen osalta 13.2.23 ja leirin koon ja luentopaikkojen osalta 28.2.23.
© Parempi avioliitto 2022