Onni on otettava sieltä mistä se annetaan

18.6.2017 Malla Tanner

Nuorin lapsemme sai kauan odottamansa stipendin. Se oli Vanhempainyhdistys ry:n Tsempparikannustin sinnikkyydestä, ahkeruudesta, hyvästä asenteesta ja erityisesti siitä, että on tehnyt parhaansa kuluneen kouluvuoden aikana. Olin äitinä hyvin iloinen ja liikuttunut pojan puolesta. Tiesin, että hän on tehnyt jo useamman vuoden ajan parhaansa ja saanutkin erittäin hyviä arvosanoja kokeista. Nuorimmalla pojallamme on diagnosoitu käytöksen mukaan adhd eli aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö. Hänellä oireilu näkyy pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä ja yksityiskohtien huomiotta jättämisenä. Hänen yliaktiivisuus ilmenee impulsiivisuutena, käsien ja jalkojen liikuttamisena ja puhumisena. Liikunnanopettaja on käyttänyt häntä esimerkillisellä tavalla luokanjohtajana, kun heillä on ollut retkiä uimahalliin. Olenkin jo huomannut, että pojalla on kykyä ja mielenkiintoa johtajuuteen. Opettaja on tukenut häntä tässä niin että hän on saanut kokea onnistumisia.

Keskimmäinen poika suoritti oppivelvollisuuden ja sai sinnikkään yrittämisen jälkeen kesätöitä 2 viikoksi. Hän on poika, joka unelmoi, unohtelee ja vaipuu omaan maailmaansa. Hänen on vaikea aloittaa toiminta, etenkin, jos tekeminen ei ole mieluista. Hän hidastelee ja olemmekin saaneet usein lukea Wilmasta, että poika nukkui pommiin tai lähti liian myöhään kouluun. Tehtävistä ei tule valmista tai ne valmistuvat viime hetkillä. Tänä keväänä hän kirjotti esseen edellisenä iltana ja esitti sen luokan edessä seuraavana päivänä. Hän sai esiintymisestään hyvää palautetta, positiivinen poika ja esiintyjä.

Meiltä vanhemmilta on vaadittu paljon läsnäoloa. Lapsi joka ei koe usein onnistumisia voi saada herkemmin kolauksia itsetuntoonsa. Tämä sitten voi aiheuttaa katkeruutta ja kovettumista ja sen jälkeen pahaa puhumista ja kriittisyyttä muiden virheitä kohtaan. Sen takia meillä keskustellaan avoimesti ja rehellisesti omasta ja toisten käytöksestä ja mietitään keinoja, joilla omaan käytökseen ja omaan tapaan suhtautua voi vaikuttaa. Meillä käsitellään usein surua, vihaa, pettymyksiä ja anteeksiantoa koska me emme ole halunneet lastemme torjuvan ja kieltävän tunteitaan. Yritämme opettaa heille kypsyyttä. Tätä on tukenut se, että olemme itse harjoitelleet kypsyyttä läpi avioliiton. Tämän seurauksena olemme saaneet yksikkönä, pariskuntana ja perheenä kokea iloa, levollisuutta, läheisyyttä, yhteyttä, rakkautta, anteeksiantoa ja vapautta. Olemme saaneet kokea oikeaa olemista, kun energiaa on vapautunut muuhun käyttöön. Usein ihmiset yrittävät unohtaa laiminlyönnit, päättää kärsiä, selittää asioita pois tai maksaa samalla mitalla. Nämä keinothan eivät yleensä auta. Voimme aina myös valita toisin ja antaa anteeksi, tehdä siitä tietoinen ratkaisu, tahdon valinta mikä edellyttää vastuunottoa ja päätöstä, kykyä luopua halusta satuttaa loukkaajia.

Viime kesänä meidän esikoinen julkaisi hääpäivämme kunniaksi Instagrammissa hääkuvamme ja sen alla oli teksti: "Mun vanhemmat meni naimisiin 18-vuotta sitten ja edelleen onnellisesti yhdessä. Parhaat vanhemmat ja esimerkin antajat. Toivottavasti itse yltää joskus samaan." Tämä esikoisen julkinen tunnustus tuntui todella hyvältä koska me olemme vanhempina ja puolisoina tehneet paljon virheitä, mutta myös korjanneet asioita paljon. Lapsemme tunnustus on paras palkinto vanhemmuudesta. Onni on siis otettava sieltä mistä se annetaan.


 


Mallan muita blogi-kirjoituksia

 
Malla Tanner
malla2Naimisissa vuodesta 1998 ja kolmen aktiivisen pojan äiti. Perheessä myös walesingspringerspanieli Kaisa. Harrastukset salibändy, pyöräily, syvävenyttely, hiihto, melonta, lukeminen ja kirjoittaminen.

Malla on monitoiminen assistentti, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja parisuhdeblogisti.

Takaisin ylös