Puu veden partaalla

4.6.2017 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Takapihallamme kasvaa puu, jonka runko on ryhmyinen ja suurelta osin naavan peittämä. Oksat sojottavat vähän sinne tänne. Se on kuin elämää nähnyt vanhus, mutta joka kevät se pääsee yllättämään. Yhtäkkiä, kuin vaivihkaa, sen oksille puhkeavat valkeat kukat.

Se on paljon pysyvämpi kuin ympärillä hetken kukkivat kasvit. Yleisesti kukat silti saavat enemmän huomiota ja ihailua. Niitä kerätään maljakkoon, viedään tuliaisiksi tai ostetaan vaimolle merkkipäivänä. Harvemmin kukaan kuskaa puuta.

Ehkä vuosikymmeniä samalla paikalla seisovat puut eivät ole kovin kiinnostavia. Hetken hehku sävähdyttää enemmän. Kulutamme kaiken nopeasti loppuun ja hankimme tilalle uuden. Elämästä tulee levotonta, ja pysyvä mielenrauha jää vain haaveeksi. Avioliiton hoitaminen ei siten suju. Rakkauden vaalimisessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, itsensä antamista ja kärsivällisyyttä. Sama pätee myös jumalasuhteessa.

Hoorebin vuoren juurella Mooses näki orjantappurapensaan ilmiliekeissä, mutta se ei palanut poroksi. Kun hänet siinä tilanteessa kutsuttiin tehtävään, tie edessäpäin oli pitkä.

Jeremian kirjan mukaan Herraan luottava on kuin veden partaalle istutettu puu, joka levittää juurensa puroon asti. Ei se pelästy helteen tuloa, vaan sen lehdet pysyvät vihreinä. Kuivanakaan vuonna ei sillä ole hätää eikä se lakkaa tekemästä hedelmää.

Parhaita ja pysyviä asioita ei saavuteta hetkessä. Niihin tarvitaan koko elämä.

 

 

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Elämäni lukuina:110, 56, 35, 27.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös