Ikuinen isonen

21.5.2017 Kirsikka Arkimies

Tyttären rippikoulun vanhempainillassa ajatukseni karkaavat muille maille. Pappi puhuu lempeästi nuorten tarvitsevuudesta. Hän haluaa pysäyttää meitä vanhempia lastemme kasvun äärelle, juuri nyt.

Muistelemme hetken omaa rippikouluaikaamme. Jään jumiin muistoihini. Yhtäkkiä tunnen käteni alla leiripaikan majatalon kuistin sileäksi hioutuneen kaiteen. Muistan hiuslakkojen suitsutuspilven tyttöjen huoneessa, tupeeratut, krepatut tukat ja sen yhdenkin, joka iltaisin pesi paksun meikkikerroksen kasvoiltaan aprikoosinkivistä jauhetulla kuorimisaineella. Leirin lopussa hän näytti aika rohtuneelta.

Muistan myös telttamaisen rippimekkoni ja sokerivedellä jäykistetyt permanenttikiharat otsatukassani. Ja sen, kuinka vaivautunut ja tönkkö olin 14-vuotiaana, kaukana kirkasotsaisesta ihannenuoresta.

Näiden väläysten jälkeen mieleni täyttyy isosaikojen leireistä. Silloin olo oli jo paljon notkeampi. Isosena sai olla merkittävä henkilö. Rippikoulunuorten ohjaajille annettiin vastuuta ja huomiota, joka tuntui 15-kesäisestä ihanalta.

Vaeltelen lisää muistoissani muiden vanhempien listatessa lasten matkatavaroita Lapin rippileiriä varten. Isosaikojen lukuisten leiritysten huippukohdat tulvivat mieleeni.

Australiasta Suomeen rippikouluun tulleen Andrewn kalsarit lipputangossa. Uponnut puuvene. Piilolinssien etsintä Näsijärvestä. Palamispisteeseen asti lämmitetty sauna. Keltaiset kesäfarkut. Hiihtolomariparin avantouinti kalpean ja luisevan papin kera. Absurdit iltanuotionäytelmät. Valvominen. Yöhiippailu nukkuvien kesäkukkien keskellä. Laitumilta ja niityiltä nouseva usva. Rakkauden puolapuut.
Jatkuva syöminen, viipaloidut kurkut ja leirilaulut. Iltasadut, hartaudet ja tarinat puukappelissa. Lepattavat kynttilät. Pääskyset ja pilvien laskeskeleminen. Sokkona kävely leirikasteessa, salainen yöpala kylmäkaapissa. Sadepäivät. Biljardi. Päivän pähkinä. Omassa tuvassa asustavat nimikoidut kärpäset, Lyyli ja Matti.
Rippikoulunuoret, jotka saapuivat juron ja varautuneen näköisinä leireille, mutta lähtivät halakaulaa. Rennot aikuiset, jotka välittivät ja innostuivat. Yhdessä nauraminen. Ohjaajat, jotka uskalsivat olla ymmällään, uskonsa varassa.

Tänä kesänä pakkaan jälleen oman reppuni avioliittoleiriä varten. Tiedän, että moni saapuu heinäkuiselle leirille varautuneena, jurona, puoliväkisin, peloissaan ja ujona. Heille kaikille haluaisin sanoa: Ei mitään hätää. Olette hyvissä käsissä. Kalsareita ei välttämättä vedetä lipputankoon, mutta arjen eväitä ja elämyksiä reppuun kyllä jää. Saatte paljon rakkautta, ymmärrystä, kuuntelua ja huomiota. Pääsette valmiiseen pöytään, teitä on odotettu.

Ja jos makuupussielämä alkaa innostaa enemmänkin, on lupa palata joka kesä uudelleen aikuisten leirinuotion äärelle. Ja mikä parasta, voi olla lopun ikäänsä isosena muille, kunhan vain muistaa kulkevansa vielä itsekin kasvun teitä.


 


Kirsikan muita blogi-kirjoituksia

 

Kirsikka Arkimies

kirsikkaTamperelainen Kirsikka Arkimies on neljän lapsen, koiran, kissojen, kanin ja hevosen äitee. Jussin kanssa yhtä on pidetty 24 vuotta. Vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kumpi on arjen asioissa enemmän oikeassa.
Takaisin ylös