10 minuuttia onnea

12.11.2017 Lassi Laamanen

Sydämen syke on selvästi koholla ja vatsanpohjassa kihelmöi. Olemme viestitelleet ja paikan pitäisi olla oikea. Kävelen pitkää käytävää ja koitan tavoittaa katseellani etsimääni henkilöä. Toivottavasti löydämme riittävän ajoissa samaan paikkaan. Muuten kohtaaminen voi jäädä kokonaan väliin. Lopulta näen etäältä tutun hahmon. Kiiruhdamme toistemme luokse ja halaamme. Pitkään. Lämmin tunne vaeltaa päästä varpaisiin ja suudelman mitta saa myös ohikulkijoiden huomion.

Miltei yltiöromanttisia piirteitä sisältävä tuokio ei ole muisto ensitreffeiltä. Tilannekuvaus on minun ja vaimoni kohtaamisesta parin viikon takaa Helsinki-Vantaan lentokentältä. Yhteisiä treffejä meillä on tilastoissa lukemattomia ja avioliittoakin jo 16 vuotta. Minulla oli takana viikon työmatka ulkomailla ja vaimollani samanlainen edessä. Onnistuimme järjestämään niin, että näimme kymmenen minuutin ajan lentokentän terminaalissa oman koneeni laskun ja vaimoni koneen nousun välissä.

Edeltävä viikko oli sisältänyt itselläni upeita hetkiä. Työmatka oli ollut erittäin antoisa eikä matkasta olisi voinut toivoa ammatillisesti kovin paljon enempää. Viikon aikana tuli nähtyä myös upeita maisemia mukaan lukien Alppien jylhimmät huiput. Kuitenkaan en odottanut yhtäkään hetkeä matkalla niin paljon kuin tuota pientä kohtaamista lentokentällä.

Lyhyt kohtaamisemme herätti monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Siinä lyötiin ainakin meidän perheemme kiireisyysennätys. Vuoron vaihtoa eteisessä on treenattu paljonkin, mutta vastuiden vaihto lennosta kentällä oli meidänkin arjessamme uutta. Arjen kiireen keskellä kuitenkin hukkaamme monesti nekin hetket, joissa yhteyttä voidaan rakentaa. On niin paljon tehtävää ja ehtiihän sitä halata myöhemminkin. Kun ainoa mahdollisuus yhdessä olosta rajautui kymmeneen minuuttiin, alkoivat olennaiset ja tärkeät asiat löytyä. Käytimme minuutit läheisyyden lisäksi tiiviisti keskustellen. Sanottavaa olisi ollut paljon enemmän kuin aikaa.

Tuo lyhyt hetki lentokentällä tiivisti minulle sitä, mikä tässä elämässä todella merkitsee. Minulla on etuoikeus tehdä mielekästä työtä ja olla mukana monissa vastuissa. Kuitenkin näissä kaikissa joku muukin voisi tehdä minun hommani. Vaimolleni ja lapsilleni en ole korvattavissa. Ei myöskään ole mitään joka voisi korvata perheeni paikan omassa elämässäni. Toivon muistavani sen taas entistä paremmin myös arjessa, jossa saan valita minuuttien lisäksi myös tunteja ja päiviä.


 


Lassin muita blogi-kirjoituksia

 
lassi
Neljänkympin rajapyykin ohittanut yhden vaimon mies ja kolmen lapsen isä. Ansaitsen leipää perheelle pitämällä yllä suomalaista lukiokoulutusta.
Takaisin ylös