Teini-ikäisen kasvattaminen

6.12.2015 Malla Tanner

Perheessämme on kolme erityislasta, nyt heistä keskimmäinen on saavuttanut teini-iän. Teini-ikäisen kasvattaminen vaatii puolisoilta kahdenkeskistä aikaa ja yhteisen rakkaudenkielen.

Kulunut syksy on ollut minulle erityisen antoisaa työn, avioliittotyön ja parisuhteen ansiosta. Antoisaa syksyä on kuitenkin koetellut teini-ikään tullut add-poikamme. ADD tarkoittaa tarkkaavaisuuden häiriötä, on pitkälti samanlainen kuin ADHD, mutta ilman ylivilkkautta. Pojallamme on ongelmia keskittymisen ja tarkkaavuuden säätelyssä. Hänelle tyypillisiä piirteitä ovat ongelmat toiminnanohjauksessa, jonkun asian tekemisen aloittamisessa tai loppuun saattamisessa. Hän on kertonut, että ei pysty istumaan tunnilla paikallaan, pitäisi olla koko ajan jotain tekemistä. Hän on luova, rohkea ja herkkä. Hän innostuu helposti, ja pitää vaihtelusta. Muiden seurassa hän on ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Koulutyöt ja harrastukset eivät ole häntä kuluneen syksyn aikana juuri kiinnostaneet, kuten ei myöskään kotityöt eikä perheen kanssa vietetty aika. Lääkitys on jäänyt koska hän ei itse huomaa sen etuja. ADD onkin enemmän läheisten ongelma kuin nuoren oma ongelma. Wilma-järjestelmä on ilahduttanut minua koko syksyn ajan pojan myöhästymisillä, läksyunohduksilla ja kännykän luvattomalla käytöllä. Olen antanut opettajille luvan ottaa pojaltamme kännykän pois tunneilta, mutta sitä ei oteta koska nuoret kuulemma harjoittelevat sähköistä asiointia tunnilla. Aikaisemmin perheessämme hyväksi havaittu kännykkä- ja multimediaparkki iltaisin ei enää tehoa poikaamme. Eikä isoveljen nuhtelut. Eikä lukuisat keskustelut meidän vanhempien kanssa. Olen opetellut vetämään entistä enemmän rajoja, mutta sekään ei ole auttanut. Voisin tässä yhteydessä yhtyä Paavalin sanoihin, kun ajattelen poikani asennetta: sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. (Room. 7:19).

Edellisessä avioliittopiirissä aiheena oli armollisuus itseämme ja toisiamme kohtaan. Mietimme puolisot keskenämme kuinka valmis kukin on joustamaan tavoitteistaan/odotuksistaan yhteyden/rakkauden takia. Ja mitä muutospainetta on kokenut omalla kohdalla joko sisäistä tai puolison taholta. Piirissä istui väsyneen ja alakuloisen näköisiä vanhempia. Aika nopeasti keskustelu siirtyi vanhemmuuteen ja siinä jaksamiseen yhdessä pariskuntana ja miehen rooliin isänä ja auktoriteettina. Jäin piirin jälkeen pohtimaan omaa vanhemmuuttamme peilaten poikamme tilannetta. Meidän perheessä valtataistelussa ei voita vanhin eikä vahvin. Temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat vallankäyttöön. Puolisoni on temperamenttinen, mutta poikaamme hän suhtautuu armollisesti. Minä sen sijaan yritän vetää rajoja ja olla aika tiukka. Puolisoni ja poikani ovat luoneet muutospainetta itselleni kasvatuksellisissa asioissa. Puolisoni etu on, että hän ymmärtää minua paremmin poikaamme koska on kärsinyt samasta tarkkaavaisuuden häiriöstä nuorena.

Teini-ikä luo muutospainetta myös parisuhteelle. Ilman hyvää parisuhdetta en voisi antaa kokonaisvaltaista tukea pojallemme puolisoni rinnalla. Meidän parisuhde on poikamme koti, tiedän sen. Olemme tässäkin asiassa yhtä ja yhdessä.

Olemme kuluneen vuoden aikana panostaneet parisuhteeseemme ja järjestäneet kahdenkeskistä aikaa. Se on sisältänyt päivittäisiä keskusteluja, puhelinsoittoja, tekstiviestejä, kävelylenkkejä koiran kanssa, kaupassakäyntiä, elokuvien katselemista, saunomista, satunnaisia ravintolailtoja ja kahvilassa käyntejä. Yhteinen aika on ollut meille tärkeä yhteyden luoja.

Olen oppinut ymmärtämään, että kaksi väsynyttä teinipojan vanhempaa, joiden tarpeet eivät täyty, on huono yhdistelmä. Silloin ei ole voimia tehdä rakkauden tekoja ja kasvattaa rakkaustilin saldoa. En siis enää tietoisesti halua sohaista puolisoani kipeään kohtaan vaan pyrimme sen sijaan vahvistamaan toisiamme sekä puolisoina että vanhempina.

On ollut tärkeää oppia tuntemaan toistemme rakkauden kieli. Esimerkiksi minulle on tärkeää, että puolisoni puhuu avoimesti ja rehellisesti, arvostaa, tukee, kannustaa ja tunnustaa rakkauttaan. Puolisolleni on tärkeää se, että olen läsnä oleva vaimo, huomioin häntä, arvostan ja annan läheisyyttä – sekä henkistä että fyysistä. Meille molemmille pienet arjen palvelukset ovat tärkeitä, kuten teeveden kaataminen toiselle ja auton lämpenemään laittaminen pakkasaamuina.
Mikäli rakkauden pankkitili menee luoton puolelle, kummankaan tarpeet eivät täyty, ja tapahtuu etääntymistä toisesta mikä vaikuttaa myös vanhemmuuteen. Hyvä periaate onkin, että avioliitossa on puolisolleen mahdollisimman avoin ja paljastaa itsestään niin paljon kuin pystyy.

Vuosien varrella olemme yhdessä purkaneet epäluottamuksen muuria ja lähentyneet toisiamme sydämen tasolla. Meitä on erityisesti auttanut itsetuntemuksen lisääntyminen. Ymmärrämme paremmin keitä olemme ja mitkä ovat heikkoutemme ja vahvuutemme. Hyväksymme myös nyt paremmin itsemme ja toisemme. Olemme tulleet tietoisemmiksi omasta itsestämme ja haavoistamme, ja sillä on ollut positiivinen vaikutus parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Erityisesti itse olen ymmärtänyt paremmin omat tarpeeni ja osaan myös kertoa itseäni harmittavista asioista ennen kuin se etenee katkeruudeksi ja anteeksiantamattomuudeksi.
Emme suinkaan ole täydellisiä vanhempia, mutta olemme nyt lähempänä toisiamme ja sitoutuneita parisuhteeseemme ja vanhemmuuteen. Ajattelen, että teineillä pitää olla vastuuta ja vapautta sopivasti, omaa rauhaa silloin kun he sitä kaipaavat, rajoja, läheisyyttä, armollisuutta ja rakkautta. Ja hei, onneksi teini-ikä ei ole jatkuvaa. 


Mallan muita blogi-kirjoituksia

 
Malla Tanner
mallamNaimisissa vuodesta 1998 ja kolmen aktiivisen pojan äiti. Perheessä myös 3-vuotias walesinspringerspanieli. Harrastukset syvävenytys, melonta, pyöräily ja hiihto.

Perustiedot: monitoiminen assistentti ja työnohjaaja, kotipaikka Lohja.

Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok