Kisaviikonloppu

Vietimme perheenä viime viikonlopun Savonlinnassa yleisurheilun 19-vuotiaiden SM-kisoissa Kyrönniemessä. Lähdimme yhdessä koko perheenä kannustamaan esikoistamme. Mieheni oli jo pitkään suunnitellut, että olisi hienoa, jos saisimme yöpyä nuorimman poikamme kummien mökillä Heinävedellä Saimaan rannalla. Mieheni haaveili rauhallisesta mökkiviikonlopusta, esikoinen menestyksestä kisoissa, minä nähtävyyksistä Savonlinnassa, keskimmäinen tuli pakotettuna ja nuorin haaveili pääsevänsä Olavinlinnaan. Kaikki haaveilimme siis eri asioista. Tavoite viikonlopulle oli hukassa.
Ajattelin autossa, että onpa mukavaa pitkästä aikaa matkustaa yhdessä perheenä viikonlopun viettoon. Saavuimme mökille perjantai-iltana ja pitkä matkanteko palkittiin sillä mökki oli todella kauniilla paikalla. Mieheni kävi illalla saunassa ja uimassa nauttien hiljaisuudesta luonnon keskellä. Kesällä isompia poikia on ollut vaikea saada kanssamme mökille. Esikoinen on ollut koko kesän treeneissä, kisoissa ja valmentamassa. Keskimmäinen poika on viihtynyt ystäviensä kanssa. Viisihenkinen perheemme oli kutistunut kolmihenkiseksi, kun vain nuorin on ollut kanssamme. Toki meille kahdelle, miehelle ja minulle on vihdoinkin suotu se 15 tuntia viikossa yhteistä parisuhdeaikaa. Yhteinen aika on lujittanut meidät lujemmin toisiimme. Nautimme toistemme seurasta ja teemme mielellään asioita yhdessä. Nyt tämä viikonloppu oli kuitenkin perheen yhteistä aikaa, aikaa vanhemmuudelle.
Viikonlopuksi oli luvattu kaunis sää. Aamulla säntäsimme kohti Kyrönniemen urheilukenttää. Lauantaipäivämme meni pitkälti urheilukentän laidalla poikaa kannustaen. Nuorin poikamme viihtyi enimmäkseen laiturilla ja vedessä. Ensimmäinen alkueräjuoksu 100 metriä onnistui niin hyvin, että poika pääsi välieriin, mutta karsiutui välieristä. Pojan reaktiosta näki pettymyksen, kun piikkarit lensivät kauas nurmikolle. Muistelin esikoista katsellessani kuinka hän jo pienestä pojasta lähtien oli unelmoinut kilpailemisesta ja menestymisestä. Muistin myös, että emme olleet pitkään aikaan olleet kannustamassa häntä perheenä ja tunsin syyllisyyttä siitä. Olin joutunut pistämään muut asiat pojan unelman edelle. Nyt päätin keskittyä häneen.
Seuraavana aamuna pojalla oli 110 metrin aidat. Juoksu oli valmentajan mukaan hyvä, puhdas ja tasainen juoksu vaikkakin hän jäi eränsä viimeiseksi. Iltapäivällä oli pojan viimeinen juoksu, 400 metrin aidat. Mieheni meni hakemaan tabletin, jolla hän kuvasi juoksut. Minä hain kameran, jolla otin kuvat ennen lähtöä ja lähdön jälkeen. Poikamme on kova analysoimaan omaa juoksuaan ja jokaisen juoksun jälkeen hän kertoikin meille mitä vielä piti kehittää. Ehdotin miehelleni, että mitä jos lopetetaan tämä analysointi pojan kanssa ja keskitytään sen sijaan hänen vahvuuksiin. Valmentajahan oli sanonut aamun juoksusta, että se oli puhdas, hyvä ja tasainen. Se, mihin keskittyy voimistuu, miksi emme siis keskittyisi vahvuuksiimme. Katsotaan kuinka pitkälle olemme päässeet eikä kuinka pitkä matka meillä vielä on. Samalla tavoinhan olemme menetelleet parisuhteessamme ja se on lähentänyt meitä, sanoin miehelleni. Menin poikani viereen kentän laidalle, sain katsekontaktin ja pyysin hänet luokseni. Koin sydämessäni, että häntä pitää rohkaista sanalla "räjäytä", johon hän hymyili ja sanoi, että sen hän tekee. Poika tarvitsi rohkaisua enemmän kuin koskaan, olivathan nämä SM-kisat. Poika meni telineelle, odotti lähtölaukausta ja lähti juoksuun kohti ensimmäistä aitaa. Jännitin, vatsani oli täynnä perhosia, mietin oliko se "räjäytä" nyt oikea kannustus. Melkein aloin itkemään, kun poika ampaisi ensimmäisen aidan jälkeen kärkeen. Kuuluttaja kuulutti, että "Santeri Tanner menee kärkeen". Takana olevat pojat pudottivat aidan ja jäivät jälkeen. Poika oli vain kuullut kuinka takana aidat kaatuivat. Toivoin, että hänen vauhti kestää loppuun saakka. Esikoisemme tuli toisen pojan kanssa lähes samaan aikaan maaliin. Kyynel vierähti silmäkulmastani. Tunsin suurta rakkautta poikaamme kohtaan. Tunsin kaipuuta. Etsin katseellani pojan katsetta ja hän kääntyi minuun heti maaliviivan ylitettyään, tuli luokseni ja hymyili. Annoimme ylävitoset. Se oli ilon hetki meille kaikille – nyt me olimme taas tässä yhdessä, koko perhe ja kaikki oli hyvin. Pitkästä aikaa pojan juoksu kulki ja hän sai kokea läpimurron.
Pojan kokema läpimurto oli lähtölaukaus myös parempaan yhteyteen toistemme kanssa. Usein kun parisuhde on kriisissä niin sillä saattaa olla vaikutuksensa myös lapsiin. Meidän parisuhteessa oli vuosia anteeksiantamattomuutta, syyllisyyttä ja häpeää. Anteeksiantamattomuus satutti minua ja miestäni ja jätti jälkensä luonnollisesti myös lapsiimme. Olemme saaneet miehen kanssa kokea suuren läpimurron omassa parisuhteessamme anteeksiannon kautta. Parisuhteemme on uudistunut ja rakastamme toisiamme. Olemme saaneet uuden mahdollisuuden ja yhdessä on hyvä olla. Yhdessäolo ei ole lapsilta pois, meidän vanhempien suhde on lastemme koti. Viikonlopun tapahtumat Savonlinnassa kuitenkin puhuttelivat. Kaikkien haaveet toteutuivat, pääsimme Olavinlinnaan, mökille, nähtävyyksiä katselemaan ja esikoinen sai edustuspaikan Kalevan kisoihin ensi vuonna. Yhteinen viikonloppu Savonlinnassa auttoi meitä ymmärtämään, että haaveet voi yhdistää. 23.8.2015

Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok