Lapsoset ketterät kotihaasta

2.7.2017 Kirsikka Arkimies

Olen jo vuosia toivonut, että mieheni tekisi minulle vihdan. Rakas pappani teki aina kesälauantaisin vihdat naisväelle, se oli hänelle jonkinlainen pyhä periaate. Pitkän työpäivänsä päätteeksi hän käveli kuluneissa saapikkaissaan koivikkoon, veisteli sopivat oksat vihtoihin ja istui saunanportaille punomaan niihin kauniit nyöritetyt kädensijat. Sitten hän ripusti tuuheat vihdat saunanporstuan naulakkoon odottamaan naisväkeä. Mikä ilo olikaan kömpiä illalla heinätöiden jälkeen saunaan, kun pukeutumistila tuoksui suloisesti koivulle. Ja miten mahtavaa oli löylyistä nauttia, kun sai läpsytellä terhakalla vastalla heinäkuorman polkemisessa naarmuuntuneita pohkeitaan.

"Olisi hauskaa, jos kiulussa odottaisi tuore vihta", tokaisen miehelleni lauantaina saunan lämmetessä.
"Totta kai", mies sanoo hajamielisesti ja jatkaa kulkuaan yläkerran televisiolle. Löylyhuoneeseeni ei kuitenkaan ilmesty vihtaa, viestini on siis ilmeisesti ollut jotenkin epäsuora.

"Minun pappani teki aikanaan aina naisille saunaan vihdat. Siitä tuli kamalan hyvä mieli lapsena", yritän jatkaa juttua sunnuntai-iltana.
"Tiedäthän, että suvun muihin miehiin vertaaminen ei ole kovin toimivaa parisuhteessa", ukkoni muistuttaa minua. Kömmin taas lauteille ilman vihtaa ja mies suuntaa pehkuihin. Otan tuikeat löylyt ja hion viestintästrategiaani.

Maanantaina päätän toimia kaikkien avioliittoleirillä saamieni oppien mukaisesti.
"Minä tulisin oikein iloiseksi ja minusta tuntuisi, että välität minusta, jos tekisit minulle kauniin ja tukevan vihdan iltasaunaan", yritän supsuttaa miehelle aamukahvien lomassa.
"Y-hy", mies mumisee ja kääntää sanomalehden sivua.

Illalla löydän itseni taas saunanporstuasta ilman vastaa. Toista ei voi muuttaa, kaikuu pettymyksen ääni korvieni välissä. Silloin minulla välähtää.

Itseäpä voinkin muuttaa! Se alue elämässä on pitkälti omissa käsissäni.
Vedän miehen suoravartiset puutyösaappaat jalkaan. Kiskaisen keittiön laatikosta sienestyspuukon ja rynnin pihalle lähimpään koivupuskaan. Noin minuutissa minulla on kimppu lehteviä oksia. Riivin tukastani hiuslenkin, jolla niputan vehreät oksat tymäkäksi vihdaksi. Unelmani toteuttamiseen menee vajaat kaksi minuuttia elämästäni.

Pian saankin ruoskia itseäni omin käsin rustaamallani vihdalla koko sydämeni kyllyydestä. Välillä virvoittelen ulkona tihkusateessa. Sitten palaan lauteille kevyen piiskaamisen ja läpsyttelyn pariin. Päästä jalkoihin ja kunnolla selkäpuolelle! En tiedä, mitä pappa olisi tykännyt hiuslenkistä oksien pidikkeenä, mutta itse ainakin olen innoissani. Vihdoinkin! Kesä, sauna, tihkusade ja tuore vihta! Onko parempaa?

Järjen käyttäminen taitaa olla myös avioliitossa sallittua. Tarttumalla toimeen oman elämänilonsa ylläpitämiseksi kantaa vastuuta yhteisestä liitosta. Itsensä muuttaminen on tuhat kertaa helpompaa ja nopeampaa kuin ainainen puolisolle jankuttaminen. Parempi kait kiskoa tukki omasta silmästään kun etsiä pientä rikkaa toisen luomen alta. Itsensä kouliminen muistuttaa oikeastaan aika lailla vihtomista. Aina löytyy jokin kohta, johon ei ihan vielä yllä, tai jota pitää läiskiä ja kyhnyttää oikein olan takaa, ennen kuin alkaa helpottaa.

Seuraavalla saunakerralla aion opettaa lapsille vihdantekoa hiuslenkkien kera. Puoliso saa suloisen vastan, johon ujutan aromikasta katajaa sekaan. Sillä kun pehmittää selkälihojaan, alkaa ymmärtää kommunikaatioharjoittelun tärkeyttä.


 


Kirsikan muita blogi-kirjoituksia

 

Kirsikka Arkimies

kirsikkaTamperelainen Kirsikka Arkimies on neljän lapsen, koiran, kissojen, kanin ja hevosen äitee. Jussin kanssa yhtä on pidetty 24 vuotta. Vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kumpi on arjen asioissa enemmän oikeassa.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok