Vaahtokylpyjä ja shamppanjaa

26.2.2017 Kirsikka Arkimies

"Te avioliittoleirin käyneet olette aika omahyväistä sakkia. Annatte sellaisen kuvan meille muille, että teidän liittonne on jatkuvaa yhteistä vaahtokylpyä. Se on tosi ärsyttävää. Tämän vuoksi minuahan ei leirille saada. Mehän oltaisiin siellä vaimon kanssa kuin jotain b-luokan kansalaisia."

Tuttavan ärhäkkä kahvipöytäkommentti saa suuni loksahtamaan auki. Reagoin täysin ajattelematta.

"Kyllä ne vaahtokylvyt ainakin meidän suhteessa ovat aika harvinaista herkkua", paukautan.

Nyt muutkin pöydän ympärillä istuvat kahvittelijat heräävät.
"Ai niinkö?", yksi kysyy ja katsoo vierustoveriaan merkitsevästi.
Punastun. Ei ole oikein saippuakuplia näkynyt viime vuosina. Taisi olla viimeksi Pariisissa vuonna 1993 kun kynttilänpätkät loivat hentoa valoa ahtaan yhteisen ammeen niukkaan vaahtoon.
Tuttava laskee puoliksi syödyn pullan lautaselle ja kysyy.
"Miten ne jotkut onnistuu siinä? Niin kuin pääsemään sinne vaahtokylpyyn, aina vaan uudestaan, vuosi toisensa jälkeen?"

Nyt osa porukasta jo hymyilee. Tuska taitaa olla yhteinen.

"Mullakin olis tarvetta selänpesijälle", hiljattain eronnut tuttu murahtaa partansa raosta pöydän päästä.

Keskustelun aloittaja naurahtaa kitkerästi ja pudistelee päätään. "Tällaistako se onkin oikeasti, meillä pareilla ja ihmisillä? Ettekö te voisi kertoa tätä niissä leiriluennoissa ja jutuissa?"

"Tällaista se kai vähän on", arvelen ääneen. "Arjesta on usein vaahtokylvyt tosi kaukana. Ja varmaan jokainen, joka on joskus jonnekin parisuhdetapahtumaan lähtenyt, on mennyt sinne etsimään ratkaisuja tai saamaan apua. Toiset käyvät siellä joka kesä huoltamassa suhdettaan. Jotkut tahkoavat vuosi toisensa jälkeen samaa asiaa, mutta eri näkökulmista. Ilman avioliiton huoltoa arki kävisi turhan raskaaksi, varsinkin monille pikkulapsiperhevaihetta eläville. On hyvä saada vähän perspektiiviä eri ikäisiltä pareilta. Kaikilla kun ei ole niitä isovanhempia tai kummeja mukana arjen pyörityksessä tai parisuhteen tukena."

Ihmiset ympärilläni nyökyttelevät. Uskallan siis jatkaa vielä hieman minulle tärkeästä teemasta.

"Ehkä se kesäinen leiri on vähän niin kuin vaahtokylpy. Siellä saa kellua puolison kanssa edes viikon vuodesta jonkinlaisessa epätodellisessa kuplassa, jossa syntyy kohtaamista ja yhteyttä."

Kahvipöytäseurueeni näyttää mietteliäältä. Sitten joku avaa suunsa ja kysyy juuri sitä mitä pelkäsinkin.
"Miten sinä itse sitten aikanaan lähdit leirille, oliko teillä muka jotain vaikeuksia?"
"Ihan varmasti oli. Ja minuthan sai viedä sinne ovenraamit kaulassa, niin kovasti vastustin asiaa", tunnustan nolona.
Kaverini nauravat helpottuneina.
"Kerro kuule tämä juttu muillekin", yksi sanoo.
Jään miettimään asiaa ja huomaan, kuinka omasta rohkeudestani on syntynyt välillemme avoimuutta, rehellisyyttä ja luottamusta. Toisten ryhti näyttää kohentuneen eikä omakaan olo ole hullumpi. Tunnelmahan on oikeastaan aika samanlainen kuin avioliittoleirien pienryhmissä. Vapaa, hyväksyvä ja helpottunut.

Tekee melkein mieli alkaa puhaltaa saippuakuplia.


 


Kirsikan muita blogi-kirjoituksia

 

Kirsikka Arkimies

kirsikkaTamperelainen Kirsikka Arkimies on neljän lapsen, koiran, kissojen, kanin ja hevosen äitee. Jussin kanssa yhtä on pidetty 24 vuotta. Vieläkään ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kumpi on arjen asioissa enemmän oikeassa.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok