Liittoudutaan

2.4.2017 Lassi Laamanen

"Nyt se kone kiinni! Peliaika on vähintään täynnä tältä päivältä." Näillä sanoilla on alkanut edellisen vuoden kuluessa liian moni minun ja poikani välinen keskustelu. Tai paremminkin monologi, jossa vanhemmuuden korokkeelta alaviistoon virtaava kasvatuspaatos pyrkii taivuttamaan lasta kuriin ja nuhteeseen. Kuviota on harjoiteltu sen verran monesti, että lopputulosta ei ole vaikea ennustaa. Kone menee lopulta kiinni eikä aikaa tarvitse kuluttaa hetkeen yhteisen isä-poika -keskustelun parissa.

Minulla riittää tavallisesti taisteluhenkeä elämän tarjoamiin haasteisiin. Pohtiessani alussa kuvailtua taisteluasetelmaa tajusin siinä kuitenkin yhden perustavaa laatua olevan ongelman. Vastapuolella on poikani, jonka kanssa meidän pitäisi olla liittoutuneina vastassamme maailman tarjoamat haasteet. Sen sijaan me mittelemme henkisiä voimiamme toistemme kanssa. Olemme kyllä tehneet erilaisia yhteisiä sopimuksia ja sääntöjä, mutta näidenkin perusongelmana on ollut, että ne parhaimmillaan ylläpitävät rauhaa, mutta eivät kuitenkaan rakenna yhteyttä.

Elämäntapakonsulteilla on suosittu iskulause: Jos mitään ei muuteta niin mikään ei muutu. Päätimme laittaa asetelman uusiksi ja lähdimme miettimään miten voisimmekin pelata enemmän yhdessä. Tutkimme erilaisia laitteita ja pelejä ja teimme lopulta hankinnan. Koska blogi ei sisällä tuotesijoittelua, niin totean vain, että nyt meillä on yhteinen pelikone. Sen kanssa voimme viettää yhdessä aikaa niin kotona kuin vaikkapa ostoskeskuksessa perheemme naisväen kartoittaessa parhaat tarjoukset vaatehankintojen osalta. Nyt meillä on myös enemmän yhteistä juteltavaa, kun voimme pitää iltapalapöydässä nopean strategiapalaverin peleissä vastaan tulleista haasteista.

Viime viikolla lupauksistani otettiin mittaa. Lapsilla oli muutaman tunnin musiikkiharrastuskimara, jossa tiedossa oli lopuksi tunnin yhteinen odottelu poikani kanssa siskojen soittotuntien vuoksi. Olin luvannut etukäteen, että voimme pelata tuon ajan yhdessä. Minulla oli paljon työhommia ja ne olivat vielä pahasti kesken pojan saapuessa sovittuun paikkaan omien tuntiensa jälkeen. Kysyin häneltä, että haittaisiko, jos tekisin kuitenkin töitä ja hän saisi pelailla yksin. Vastaus oli "ei haittaa", mutta äänensävy ja ilme kertoivat pettymyksestä. Tein nopean päätöksen, laitoin työt pois ja selätimme tunnin ajan kovia pelihaasteita. Peitellessäni illalla poikaani nukkumaan hän totesi että "kahdestaan on kyllä kivaa pelata". Se lämmitti mieltä vielä yöllä yhden aikaan, kun sain lopulta pakolliset työni tehtyä.

Meillä voi olla välillä myös puolisoiden kesken hieman samanlainen tilanne kuin minulla poikani kanssa. Olemme eri leireissä ja vähintään hiljaa mielessämme kritisoimme puolison ajankäyttöä tai harrastuksia. Voimme käydä tuntien tuloksettomia keskusteluja tai rakentaa hiljaisuuden vallitessa asemia, joista toista on vaikea nähdä tai kuulla. Entäpä jos sen sijaan pyrkisimme liittoutumaan. Ainakin oma kokemukseni on, että mitä enemmän meillä on niin lastemme kanssa kuin avioliitossamme yhteisiä kiinnostuksen kohteita, yhteistä tekemistä ja harrastuksia sitä vähemmän rintamalinjoja välillemme muodostuu.

 


Lassin muita blogi-kirjoituksia

 
lassi
Olen neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä yhden vaimon mies ja kolmen lapsen isä. Ansaitsen leipää perheelle pitämällä yllä suomalaista lukiokoulutusta.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok