Ruuhkavuosivanhemmat

19.2.2017 Lassi Laamanen

Peruskeskiviikko. Tulen hirmuisella kiireellä töistä kotiin. Nopea vilkaisu kelloon osoittaa, että minulla on 25 minuuttia aikaa laittaa lapsille ruoka, pakata heidät autoon ja lähteä kohti harrastuksia. Purkkihernekeitto on onneksi jälkikasvuni mielestä oikeasti hyvää, joten 28 minuutin kuluttua kolmikko istuu takapenkillä ja kiidämme kohti soittotunteja. Tänäänkään ei myöhästytä kovin paljoa. Kolmen tunnin odottelu sujuu hyvin hoidellessani samalla niin koti- kuin työasioita. Ehdinpä siinä lopuksi jopa hieman lueskella päivän lehteä. Silloin se tapahtuu. Vetäisen kokonaisen hernepellon nenääni lukiessani juttua uudesta kirjasta.

Aiheena oli lapsiperheen ruuhkavuodet. Ajattelin ensin, että tämäpä mukavaa. Kerrankin vertaiskokemuksia reaaliaikaisena. Tunnetason viuhkamiina pyyhkäisi minut seinille heti lehtijutun ensimmäisessä kappaleessa. Kirjailija kertoi "jakavansa kirjassaan kokemuksiaan elämästä kahden pienen pojan ja yhden ison pojan (edellisten isä) kanssa". Täytyy sanoa, että sen verran kovasti oma sisäinen lapseni yritti pintaan, että teki mieli heittää kahvion pöytä ikkunasta läpi.

Olen kuullut aiemminkin samanlaisia kommentteja bussissa selkäni takaa ja kahviossa viereisestä pöydästä. Kotona onneksi en. Mikäli vaimoni on näin joskus ajatellut, hän on ollut kyllin viisas ja jättänyt sanoittamatta asian. Samaistuin kuitenkin lukiessani koko nykyisien heimoon, joka käy töissä, yrittää huomioida vaimoaan, jakaa tunteitaan, kuuntelee lasten murheita, kuljettaa heitä harrastuksiin ja siivoaa öisen pissavahingon saamatta enää neljän jälkeen unta. En äkkiä keksi paljon pahempaa loukkausta, kuin kiitokseksi näistä puhua miehestään perheen yhtenä ylimääräisenä lapsena. Vetoan nyt siis tilapäiseen tunnevyöryyn ja puolustaudun ylivastuullisesti koko sukupuoleni puolesta.

Me miehet teemme toki virheitä. Emme kovin usein, mutta varmasti päivittäin. Olemme myös osasyyllisiä arjen kaaokseen. Minäkin tiedän, että olen kolmen nopeasti ohimenneen mutta miellyttävän hetken perusteella vastuussa oman perheemme ruuhkavuosista. Me emme kuitenkaan hetken hurmioon vedoten vetäydy vastuusta vaan kannamme sitä aamusta iltaan ja välillä öisinkin miettien maksamattomia laskuja, kesken olevaa remonttia ja lapsen korvasärkyä.

Rakkaat ruuhkavuosiäidit: Annan teille neuvon itseni ja lukuisten kohtalotoverieni puolesta. Teemme tämän kaiken jopa hyvillä mielin, kun vain saamme kokea, että arvostatte ja rakastatte meitä. Emme itse asiassa selviä ilman. Olemme kiitollisia teistä ja lapsistamme. Jos kuitenkin ajattelette meidän olevan kuin isoja lapsia, lakkaamme olemasta rakastavia isiä, helliä rakastajia ja tunnollisia vastuunkantajia. Mikäli taas kaipaatte elämäänne enemmän edellisen kaltaista miestä, niin voitte asennoitua ja kohdella meitä parhaan taitonne mukaan kuin olisimme jo tuota kaikkea. Tulette yllättymään iloisesti.
 


Lassin muita blogi-kirjoituksia

 
lassi
Olen neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä yhden vaimon mies ja kolmen lapsen isä. Ansaitsen leipää perheelle pitämällä yllä suomalaista lukiokoulutusta.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok