Parisuhteita ja vaipparallia

25.10.2015 Lassi Laamanen

Vietimme juuri viikonlopun avioliittoidyllissä. Olimme vaimoni kanssa mukana järjestämässä Turussa paikallisen avioliittotyön viikonloppuleiriä. Kokoonnuimme reilun 50 hengen joukolla kauniissa Airiston merimaisemissa avioliittoaiheiden äärelle. Nyt leiripalautetta lukiessani ajatukset valtaa kiitollisuus ja ihmetys kuljetusta matkasta.
Meno oli kymmenen vuotta sitten hyvin toisenlaista. Takana oli tuolloin pari kesäistä Pieksämäkeä ja edessä into tuoda samaa myös kotiseudulle. Paikallisen tiimimme koko oli tuolloin kaksi pariskuntaa ja joukko taaperoita tai vielä taaperoksi pyrkiviä vaippasankareita. Muutaman iltapäiväluennon järjestelyn jälkeen päätimme myös aloittaa viikonlopun mittaiset avioliittoleirit. Tuolta ajalta riittäisi jaettavaksi monta muistoa, joista osan aika on onneksi jo kullannut.

Alussa leirien paikkana oli seurakunnan leirikeskus, jossa oli muutama sisämajoitus ja lisäksi raikasta ulkoilmaa telttailusta kiinnostuneille. Luennointiin saimme ulkopuolista apua, mutta muuten hoidimme lähes kaiken itse. Aluksi haasteena oli saada leireille pariskuntia. Päätimme, että leiri pidetään, jos saamme houkuteltua mukaan vähintään viisi paria. Parina kesänä olin jo valmis heittämään avioliittotyön tunkin kohti turkulaisia teemalla "pitäkää parisuhteenne ellei niiden hoitaminen kiinnosta". Lopulta leireille ilmoittautui kuitenkin sen verran väkeä, että järjestäminen oli järkevää.

Järkevä järjestely ei kuitenkaan koskenut tiimimme vauvaperheitä. Muistelin tässä leiriä, jossa omat lapsemme olivat 5 kk., 2 v. ja 4 v. Toisella vastuuperheellä kokoonpano oli samankaltainen. Vastasimme mm. yleisjärjestelyistä, tilaisuuksien juonnoista, musiikista, saunan lämmityksestä ja luontosuunnistuksen radasta. Näiden lisäksi olimme järjestäneet paikalle pari ihmistä laittamaan ruokaa ja hoitamaan vanhempia lapsia. Vauvat kulkivat tosin kainalossa tai kantoliinassa kaikessa mukana. Juoksevaa vettä ei tietenkään ollut, vaan kakkapyllyt juostiin pesemään kaukana muusta toiminnasta olevalle rantasaunalle. Samaa väliä juoksimme monesti hiki päässä yrittäen pitää tulilla sekä saunan pesää että leirin muuta ohjelmaa.

Kaikesta tästä hullunmyllystä huolimatta käteen jäi myös paljon hyvää. Oli iloa siitä, että olimme löytäneet pariskuntana yhteisen tavan olla auttamassa toisia. Saimme kannustavaa palautetta ihmisiltä, jotka olivat uskaltautuneet mukaan. Leirien koko myös kasvoi hiljalleen vuosi vuodelta.
Into on hyvä ja kokemus on parempi. Avainkohtia ovat olleet työn puolesta rukoilu, tiimin kasvattaminen, helpommin toimivan leiripaikan löytäminen, pienryhmien tuominen osaksi leirejä sekä tietysti oman vaipparallin loppuminen. Vauvat ovat suloisia ja vielä suloisempaa on, että se aika on kaukana takana.

Eräs lähetystyöntekijä on todennut, että näyn eteenpäin vieminen on mahdollista, kun sitoutuminen on suurempaa kuin tunteet. Tämä sama ajatus pätee varmasti niin omaan avioliittoomme kuin työhön, jota teemme vapaaehtoisvoimin. Jumala siunaa näkemäämme vaivaa, mutta näemme nämä siunaukset monesti vasta jälkikäteen. Uskon vakaasti, että toisille antaminen ei ole itseltä pois. Kaiken tämän keskellä oma avioliittomme on kasvanut ja paikallinen työ on mennyt eteenpäin. Tätä samaa toivon jokaiselle pariskunnalle ja jokaiselle paikkakunnalle. 


Lassin muita blogi-kirjoituksia

 
LassiLaamanen Olen neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä yhden vaimon mies ja kolmen lapsen isä. Ansaitsen leipää perheelle pitämällä yllä suomalaista lukiokoulutusta.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok