Arki palaa

14.8.2016 Suvi Solanto

Perheemme kaikilla lapsilla alkoi uudenlainen arki nyt elokuussa. Yksi siirtyi kuvataideluokalle isoon vieraaseen kouluun, toinen taituroi uudessa ympäristössä tuoreena eskarilaisena ja kuopuskin päätyi uppo-outoon päiväkotiin ensimmäisen kerran elämässään. Muutoksen tuulia on koitettu laannuttaa tsemppipuheella jo viikkoja aiemmin sekä vakuuttamalla, että kaikki menee varmasti hyvin ja kavereitakin löytyy. On treenattu kulkemista, housun neppareita ja muistuteltu käytöstavoista. Ole sellainen kaveri, kuin tahtoisit toisen olevan sinulle, muistathan varmasti.

Kalenteriin jo merkattu syksyä määrittävät lomajaksot, perhejuhlat ja harrastusten aloituspäivät. Partioleiriä pukkaa syyskuussa ja seurakunnan lastentapahtumaa lokakuussa. Kuka vie, kuka hakee, kenet, mistä ja minne? Entä kuka hoitaa koiran pissatuksen tai maitojuoksun kaupasta, jos yllättäen taas loppuu. Eihän esikoisella ole liian pitkiä iltapäiviä yksin, eihän vain joudu yksin aamuisin murojaan kaapimaan lautaselta? Miten ne torstait sumplitaan kun on päällekkäisiä juttuja?

Arkea koittaa etukäteen kovasti viilata edes hitusen soljuvammaksi, joustavammaksi ja kivaksi kaikille. Sitähän se elämä enimmäkseen on, arkea menoineen ja toistuvine kuvioineen. Pysähdyin kuitenkin pohtimaan, että miksi me aikuiset, pienten lasten vanhemmat etenkin, ruukkaamme rutiinit mahdollisimman jouheviksi lapsosia ajatellen, unohtaen usein itsemme ja puolisomme. Kun kalenteri tursuaa kersojen nokkahuilukonsertteja ja kelluntaesityksiä, niin huokaamme vain syvään, kun taas jäi aikuisten parisuhde aika vaihtopenkille happanemaan. Ehtiihän sitä taas sitten joululomalla kysymään toisen kuulumiset vähän kattavammin. Sitä ennen huikataan heipat aamuisin tai suikataan pikapusut iltaisin ennen mankelointimaratonia ja satojen sukkien parittamisyritystä.

Kenellä loppujen lopuksi olisi syytä nyrpistellä tai loukkaantua sydänjuuriaan myöten jos kalenteriin olisikin vedetty aikuisten iltatee tai dokumentin katsominen kylkikyljessä. Mikäli samalle tunnille osuisi jälkikasvun buukkaus, niin se olisi vain, sori me ehdittiin ensin. Parempi onni ensi kerralla. Eikö se silloin opettaisi juurikin sitä jota tahdomme lapsillemme välittää, sitä että vanhempien yhteiselo ja sopusointu on ensisijaista. Vanhempien hyvä tiimi luotsaa perheen pienemmätkin paremmassa hapessa itsenäistymistä ja omaa elämää kohti, eväinään parisuhteen arvostus ja puolison kanssa yhteisen ajan viettäminen. Silti niin usein itse sortuu joustamaan tarpeistaan ja näkee ympärillään vertaisperheitä, jotka viikosta toiseen jakavat aikansa. Isä kuskaa poikia jäähallilta toiselle ja kököttää viileässä aitiossa puhelin seuranaan, samaan aikaan kun perheen äiti yrittää ehtiä rytmisen voimistelun harkoista ponitallille, jossa odottaa lapsen lannanluontivuoro. Vuodet vierivät, kuskausvuorot vähenevät, poikaset lentävät pesästä ja lopulta kahvipöydän toisella puolen kököttää joku rypistynyt, vanha naama, joka vaikuttaa uppo-oudolta. Missä tuo tyyppi oli kaikki nämä vuodet? Siinä sitä sitten pitäisi kovasti ryhdistäytyä, kuroa erkaantumisen aikaansaamat haavat umpeen ja tavoittaa se kepeä keskusteluyhteys, joka silloin muinoin sykki itsestään, mutta jonka arki talloi alleen.

Arki ei ole koskaan vain arkea. Se on täyttä elämää, tätä hetkeä ja nykypäivää, joka tarjoaa seikkailun jo itsessään. Arkea katkaistaan, sitä taltutetaan, piristetään ja elävöitetään, mutta ennen kaikkea arki on tarkoitettu elettäväksi yhdessä. Yhdessä perheenä, yhdessä ystävien kanssa mutta vielä tärkeämpää, yhdessä sen valitun kanssa, jolle on luvattu taivaltaa päivät ylä- ja alamäessä. Myös ne tasapaksun harmaat arkimaanantait, kun kaikki kahvimukit ovat likaisina ja lapset tappelevat taas kaukosäätimestä. Yleensä vasta kun jotain peruuttamatonta tapahtuu, niin ihmiset havahtuvat kaipaavansa eniten sitä tavallista arkea. Nauttikaamme siis aarteesta joka meille on annettu, elämä, arkineen päivineen.

 


Suvin muita blogi-kirjoituksia

 
Suvi Solanto
suvi Ensitreffeillä mieheni kanssa vannoin etten ikinä menisi naimisiin, hankkisi lapsia tai taloa pellon laidalla. Nyt 3 poikaa, koira ja aviotaivaltakin on yhdessä tassuteltu ylä-ja alamäissä 11 vuotta.  

Perustietoja: 35-vuotias monitoiminen yrittäjä, kotipaikka Helsinki
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok