Kesä 2016

3.7.2016 Suvi Solanto

Ei ole kerta tai viides, kun olen kuullut lähipiiristä tai puolitutuilta kommentointeja siitä, että hyvähän se on meidän kun ollaan oltu avioliittoleirillä ja hanskataan kaikki nämä hommat. Oletuksien lähtökohtana on ollut ilmeisesti, että jahas, olemme läpikäyneet viikonmittaisen transformaation, astuneet putkeen viallisina ja epäkypsinä mutta, plops vaan, putkahtaneet ulos täydellinen aviopuoliso-diplomi kourassa. Ja koska olemme päätyneet vielä jatkoseminaareille hiomaan suhdetimanttiamme sekä antamaan täydellisyyden loppusilauksen vieläpä toisella leirillä, niin meillä ei vaan voi olla enää ryppyjä rakkaudessa.

Oih, olisipa elämä niin simppeliä. Kyllähän se aika hitti olisi, jos kaikki vuosia hiertäneet ikuisuusriidat, toisen persoonassa kinnaavat epäsuhdat ja lapsuuden traumat pyyhittäisiin viikossa, tai mikä parempaa viikonlopun aikana ja aloitettaisiin putipuhtaalta suhdepöydältä. Siksi en aina tiedä itkeäkö vaiko nauraa, kun ystäväni kertovat omia parisuhdehaasteitaan ja sitten tuhahtavat vähän loukkaantuneen oloisina, että niin, teillähän ei varmaan edes tapella enää. Jumalalle voi olla kaikki mahdollista mutta kukaan ihminen ei taida olla niin yliluonnollisen taitava, että pystyisi jokaisen ärsymyksen pään sisällä muuttamaan yhdessä yössä ilon puolelle. Jos ne kuuluisat hikiset sukat keittiön pöydällä ovat ärsyttäneet ennen leiriä, niin eivät ne viikon jälkeenkään riemunkiljahduksia varmasti aiheuta. Sen sijaan työkalupakissa voi olla muutama astetta sopivampi ruuvari, joilla keskinäisiä vääntöjä saadaan lientymään ja ymmärryksen määrää kasvatettua. Kenties pystytään ottamaan askel taaksepäin ja puntaroimaan tapahtunutta ihan ihmismäisesti ilman hillitöntä kilahdusta ja lentävää lusikkaa.

Sanotaan, että ongelmien määrä on vakio. Onhan se aika pessimistinen näkemys elämästä, mutta totta on myös sekin, että elämänpolulle mahtuu hyvin vaihteleva kirjo kantoja, kiviä sekä kuralätäköitä. Kenenkään taival ei muutu rämeiköstä hattaraksi vain lukemalla parisuhdekirjaa tai istumalla luentosalissa. Silti jokaisesta vertaiskokemuksesta voi oppia, oivaltaa ja soveltaa omaan elämäänsä. Joskus avioliittotapahtumassa parhain kokemus voi olla sekin kun vilkaisee salaa puolisoonsa ja ilmehtii silmillään, että onneksi meillä ei ole sentään noin huonosti asiat. Silloin ollaan jo kiitollisuuden äärellä ja voidaan ottaa kumppania kädestä kiinni puristaen hellästi, että aika monesta suostahan meidän tiimi on onnistuneesti jo noussut, eiköhän siis jatkossakin pidetä yhtä köyttä.

Alkukesästä sain sukulaiselta utelun, että eikö me mennäkään tänä kesänä sinne avioleirille. Että taitaa olla jo kaikki asiat niin puitu ja suittu, jotta mitään tarvettakaan enää olisi. Tyydyin hymyilemään kauniisti. Mitäpä sitä suuremmin avautumaan menneen vuoden uusista kiemuroista ja haasteista, joita aivan varmasti olisi enemmän kuin suotavaa juurikin puida leirin tarjoamassa turvallisessa ja lämpimässä ilmapiirissä. Nyt vain ei ollut perheellemme mahdollista osallistua leirille, mutta se ei todellakaan tarkoita, etteikö tarvetta, halua tai intoa olisi ollut. Se on se huoltotoimenpide, jota ilman mikään ei pysy loputtomiin kiiltävänä ja kuosissa. Upeinkaan porsche ei ole täydessä iskussa, jos sen annetaan vain lojua tallin nurkassa tai vaikka kuinka olisi kuvaston kallein kivitalo, niin kummasti sekin alkaa vuosikymmenten saatossa rapistua. Tätä yritin myös tuttavilleni selittää, vaikka nykypäivän trendi jossain määrin tuntuisikin olevan: osta uusi, jos ei vanha pelitä.

Se tunne saattaa kyllä välillä iskeä. Se, että tämä vanha romuhan syö ihan hillittömästi öljyä ja muita arvokkaita erikoisnesteitä, ja yksi jos toinenkin putki falskaa, ja ihmeen reikiäkin ilmaantunut vähän sinne sun tänne. Pakoputkikin pitäisi vaihtaa, eikä se ole halpaa lystiä. Sisustus on totaalisen kulahtanut ja kattokin jotenkin ummehtunut. Silti se on niin hirvittävän rakas, täynnä korvaamattomia muistoja sekä tuhansia yhteisiä kilometrejä, jottei malta millään luopuakaan. On säästettävä pennoset, jotta saadaan rakkine raahattua seuraavalle huoltopajalle asti, olkoon se sitten vaikka se jatkoseminaari syksyllä. Sitä ennen lepuutetaan vanhaa moottoria ja viedään viestiä eteenpäin, että ei se kesäauto kuitenkaan ole kestävä peli syysmyrskyjen yllättäessä. Ja te onnekkaat, jotka suhaatte koslanne Pieksämäen huikealle avioliittoleirille 2016, niin nauttikaa aivan sydämen täydestä. Parempaa paikkaa Suomen suvessa ei olekaan!

 


Suvin muita blogi-kirjoituksia

 
Suvi Solanto
suvi Ensitreffeillä mieheni kanssa vannoin etten ikinä menisi naimisiin, hankkisi lapsia tai taloa pellon laidalla. Nyt 3 poikaa, koira ja aviotaivaltakin on yhdessä tassuteltu ylä-ja alamäissä 11 vuotta.  

Perustietoja: 35-vuotias monitoiminen yrittäjä, kotipaikka Helsinki
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok