Rakkauden syysharjoitus

Nyt ei voi enää uskotella itselle, että kesää vielä elettäisiin. Se olisi ihan just syyskuu ja sen myötä uusi arjenjakso taas otettava haltuun. Innostava, tuore alku kun lomalöysäilyjen jälkeen kuntopiirit pullistelevat motivaatiohöyryissä hikoilevia kuntoilijoita ja koululaisten askel on aamuisin vielä kohtuullisen kevyt. Ajatukset eivät ole vielä karanneet marraskuun pilkkopimeisiin aamuihin vaikka ensimmäiset joulusuklaat onkin jo bongattu kaupasta!

Meidänkin perheellä on vähintäänkin mielenkiintoiset ajat edessä kun kohta taloutta pyörittää kaksi koulunpenkille palannutta aikuista. Lapset saatellaan joka päivä erillisiin opinahjoihin, ja ovat jo aika lailla siinä iässä ettei hinkua harrastuksiin voi täysin tukahduttaa. On siis askartelukerhoa, tanssituntia ja taekwondoa iltojen ratoksi. Jossain välissä koiraakin pitäisi muistaa ulkoiluttaa ja vanhaa äitiä auttaa. Ja satunnaisia töitäkin tehdä, sillä pelkkää pyhää henkeä ei voi tarjoilla illallispöydässä nälkäkuoleman partaalle oleville kolleille. Tuloksena on kalenterihässäkkä ja yleinen epätietoisuus kuka menee ja missä ja monelta ja minne.

Kun tekemistä ja rästejä on yli omien tarpeiden, niin hirmuisen helposti sortuu huolehtimaan vain omasta tontistaan. Ihan inhimillistähän se on, että yksilönä pidämme kiinni omasta unentarpeesta, ravinnosta, tärkeiden tehtävien aikatauluttamisesta, mahdollisista harrastuksista, ystävien kanssa vietetystä ajasta tai sitten ihan vain omasta ajasta. Alkaa kränääminen ja valtataistelu ajankäytöstä puolison kanssa. Miksi minun pitäisi nousta vartti aikaisemmin, jotta ehdin pissattaa yhteisen koiramme? Miksi minä aina kuskaan esikoista kerhoon vaikka seuraavana päivänä olisi tärkeä tentti? Miksi aina minä, mikset koskaan ikinä sinä?

Luin ihan vastikään loistavan sitaatin, joka kertoi suurinta rakkautta olevan sen, että luopuu itselle tärkeistä asioista toisen parhaaksi. Helposti sanottu, hitsin hankala arjessa toteuttaa. Mutta hetkeäkään en epäile, etteikö moisen ajatelman toteen paneminen toisi yhteiseen eloomme lisää helppoutta, arvostusta ja tunnetta rakastetuksi tulemisesta. Mitä jos sulkisin tietokoneen illalla ajoissa, menisin varttia aiemmin nukkumaan ja nousisin reippaasti tekemään aamulenkin koiran kanssa perheen vielä uinuessa. Saisi puoliso tällä kertaa vetää tarpeellisen levon palloon. Mitä jos itse ehdottaisin, että voisin hakea lapset hoidosta vaikka taivaalta sataisi lattiamoppeja. Säästyisi ylimääräiseltä mutkalta ja kastumiselta armas valittuni. Tai mitä jos perunkin ennalta sopimani jumpan kaverin kanssa, koska kumppanilla on seuraavan päivän tehtävä pahasti kesken. Homma pelittää, kunhan meistä molemmat ovat juonessa mukana. Jos vain toinen joustaa, venyy, myöntyy ja luopuu, on tuloksena marttyyriviittaan kääriytynyt yrmynaama, ja se ei ollut idean ydin.

Tehdään tästä syksyn sillisalaatista ja supersekavista aikatauluista meille elämänmakuinen seikkailu, joka antaa lukuisia mahdollisuuksia osoittaa rakkautensa. Eikö niin muruseni? 30.8.2015

Suvi Solanto
SuviSolanto
Ensitreffeillä mieheni kanssa vannoin etten ikinä menisi naimisiin, hankkisi lapsia tai taloa pellon laidalla. Nyt 3 poikaa, koira ja aviotaivaltakin on yhdessä tassuteltu ylä-ja alamäissä 11 vuotta.  

Perustietoja: 35-vuotias monitoiminen yrittäjä, kotipaikka Helsinki

Suvin muita blogi-kirjoituksia
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok