Hiiriä ja ihmisiä

Tiedättehän ne lasten puuhakirjoista tutut labyrintit, joissa hiiren pitää löytää juustokimpaleen luokse? On monenmoista mutkaa matkan varrella, mutta hyvällä tuurilla ja harjoituksella päätyy palkinnon luokse. Se on vähän niin kuin meidän parisuhdetreenit ihan jokaisena päivänä. Määränpäässä siintävä lopputulema on tuttu, mutta silti on yllättävän helppo ottaa hataraksi tiedetty oikopolku tai jäädä umpikujaan kökkimään, jotta ei vain tarvitsisi kohdata ikäviäkin tunteita.
Lähtöstartti on kuitenkin aina puhtaalta pöydältä, maaliviivalla olemme yhtäläisellä tieto- ja taitorepulla varustettuja. Eroja saattaa toki ilmetä matkaan lähtevien hiirien pohjakunnossa. Toinen on köllinyt yönsä hyvin massun vieressä siinä missä toinen on huoltanut hiiripoikaslaumaansa tunteina, jotka olisi enemmänkin luotu lepoa varten. Päivä on kuitenkin valjennut, joten eikun menoksi!
Hyvin pian tulee eteen ensimmäinen risteys. Joku on mennyt illalla unohtamaan sohvalle suklaapatukoiden kääreet ja matolla on lisäksi kumoillaan oleva jogurttipurkki, lusikan painosta vinksallaan. Valitsenko reitti A:n, joka pitää sisällään kärttyistä marmatusta huonosta esikuvasta lapsille ja mielenosoituksellisesti lusikan viskaamisen lavuaariin, vai ottaisinko reitti B:n ja vain nopeasti korjaan sotkut parempaan talteen miettien miten hyvä kun puoliso on saanut illalla rentoutua. Jokainen tietää vaihtoehtoisten toimintojen seuraukset.
Seuraava valinta tuleekin eteeni jo ihan huomaamatta. Esikoisella on tekniikkapäivä koulussa ja sinne oli tarkoitus viedä kamera. Jonkun piti laittaa kamera yöksi lataukseen, mutta se onkin unohtunut. A: Lasten edessä voi valita meuhkata ja syyttää toista osapuolta idiootiksi, joka AINA unohtaa KAIKEN, tai B: Lennosta vaihtaa suunnitelmaa, ottaa tabletti latausjohdosta ja ojentaa ilahtuneelle lapselle. Valinta on minun.
Pienempiä ja isompia valintoja mahtuu pelkkien aamutoimien lomaan kasapäin. Joka kerta suunnan valinta on minulla. Mennäkö opittua, selkäytimestä tulevaa muistipolkua vai pysähtyäkö hetkeksi ja toimiakin toisin. Lounasaikaan jälleen yksi valinta, laittaisinko puolisolle ystävällisen viestin ihan muuten vain vai näpytänkö vain tylyn kyselyn, että muistaahan hakea vaipat kaupasta. Ei kyllä ansaitse mitään ystävällistä, mokoma tohelo, joka ei saa edes roskia roskiin tai johtoa seinään. Jälleen valinta on minulla, minkä reitin uskon johtavan sinne juuston luokse.
Illalla on labyrinttirotan aivot jo ihan muussia. Koko päivä yhtä tohinaa ja jatkuvia kääntyilyjä, pieniä välipalkintoja käytävien varrella. Nyt tahtoisi jo kotipesään nukkumaan. Puoliso kysyy haluanko mennä lenkille jos hän nukuttaa lapset. Vielä pitäisi jaksaa valita. Vaihtoehto A: Miten niin lenkille? Miten voisin edes kyetä tällaisen päivän jälkeen? Ja tarkoittaako se, että olen jotenkin lenkin tarpeessa? Vihjaillaanko minun olevan orastavasti pyöreä ja huonossa kunnossa? Häh? Vaihtoehto B: Miten ihanan huomaavaista. Todellakin nappaan lenkkitossut kaapista ja kirmaan virkistävän juoksulenkin kevätkukkien tuoksusta ja lintujen laulusta nauttien.
Valinnoista riippuen palkintojuusto saavutetaan joko nopeammin tai hitaammin. Olemme kuitenkin viisaita otuksia, ja nopeasti huomaamme selviävämme labyrinteista sujuvammin niiden oikeiden valintojen avulla. Tässä tapauksessa palkintojuusto voisi olla vaikka rento kahdenkeskinen aika sohvalla – kera juustolautasen. 18.5.2015

Suvi Solanto
SuviSolanto
Ensitreffeillä mieheni kanssa vannoin etten ikinä menisi naimisiin, hankkisi lapsia tai taloa pellon laidalla. Nyt 3 poikaa, koira ja aviotaivaltakin on yhdessä tassuteltu ylä-ja alamäissä 11 vuotta.  

Perustietoja: 35-vuotias monitoiminen yrittäjä, kotipaikka Helsinki

Suvin muita blogi-kirjoituksia
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok