Kohtaanto-ongelma tuntemattoman kanssa

17.6.2018 Markku Hapulahti

Maailmamme taitaa olla ihmeellisempi kuin miltä näyttää. Ainehiukkaset ovat myös aaltoja, joiden on mahdollista olla lomittuneena missä tahansa avaruuden pisteessä samaan aikaan. Näillä aaltohiukkasilla ei ole yhtä tiettyä tapaa olla, vaan ne ilmenevät meidän havaintotapamme suuntaisesti. Samalla hyvin suurten asioiden tutkijat nostavat esiin teorioita, joissa oman universumimme lait asettavat liian paksun hunnun silmiemme eteen, ja että on olemassa sellaista, mistä emme voi tietää ikinä.

Vaikka uskon, että jo nyt on olemassa vastauksen osia kaiken alkuun ja loppuun, niin ymmärrämme tästä hetkestä vielä hyvin vähän. Haluan tietää, mutta vastauksen tulisi sopia ensin rajoittuneeseen havaintotapaani ja sitten vielä järkeeni. Tarpeeni ja taitoni kysyä on suurempaa kuin valmius ottaa vastaan – Tältä osin koko ihmiskunta on perustavanlaatuisessa kohtaanto-ongelmassa sekä todellisuuden että totuuden kanssa.

No miten nämä teoriat liittyvät parisuhteisiin? Ehkä yhdistävänä tekijänä voisi toimia ajatus ´se mitä näen, ei ole kaikki mitä on olemassa'. Miten voisin ihmisen kokoisesta ja yksilöllisestä perspektiivistäni käsin nähdä toisaalla muuta kuin vain itseni heijasteita? Siksi puolisokin tulee pysymään aina osittain tuntemattomana.

Vaikka en voi saada suoraan tietoa toisesta, niin voin kokea. Kokemustietoa alkaa kertyä, kun ensin päätän mitä alan etsiä, ja muutan hieman oletuksiani maailmasta etsintäni suuntaiseksi. Kuulostaa järjenvastaiselta, mutta näin ihminen toimii; ensin on malli, jonka sisälle havaintoja alkaa ilmestyä. Näin vielä äsken tuntematon tekeekin itseään näkyväksi. Ei kuitenkaan kerralla ja ilmestyksenomaisesti, vaan uusi nostaa itseään minulle jo entuudestaan tunnetun läpi. Siis minun läpi.

Viime vuosisadan merkittävimpiin filosofeihin lukeutuva Martin Buber loi teorian koko minuuden muodostumisesta vasta vuorovaikutuksessa. Tämä syntyi vastavoimana ajatuksille, että olisimme pelkästään yksilöitä tai yhteisömme tuotteita. Buber painottaa kohtaamista, joka ei ole vain toisen hyväksymistä omista lähtökohdista käsin, vaan se on nöyrtymistä ja suostumista. "Sinä, joka olet lukinnut itsesi yhteiskunnan, valtion, kirkon, koulun, talouden, yleisen mielipiteen tai oman ylpeytesi rakentamaan selliin, sinä joka olet suostunut olemaan epäsuora epäsuorien keskellä, murra kuoresi, tule suoraksi; ihminen, suostu kohtaamaan toinen ihminen."

Kun Kari Kuula kuvailee mitä on uskonnollinen usko, niin mielestäni hän sanoittaa samalla Buberin kohtaamista: "[Uskonnollinen usko] ei ole pohjimmiltaan tiedollinen mielipidekysymys tai subjektiivinen vakuuttuneisuuden tila- -Se tarkoittaa, että olen positiivisessa suhteessa Jumalaan, sisimpäni on häneen auki, otan vastaan hänen läsnäolonsa ja vaikutuksensa.".

Näiden kahden yhteyden – kohti ihmistä ja kohti Jumalaa - yhdistäminen ei ole pelkkää verbaaliakrobatiaa. Jos kaksi muodostaa yhden, sitoutumalla palvelemaan elämällämme osittain tuntematonta persoonaa, joka vastavuoroisesti antaa itsensä meille tuoden esiin lisää itsestään, niin silloin ihmisten välinen liitto on samalla yhteys Jumalaan Kristuksessa.

Kuulostaa mahdottomalta, ihanteelta. Mutta tätä me jo olemme, kun universumiamme tarkastelee omien lakiemme ulkopuolelta, tuntemattoman näkökulmasta. Täydellisyys vain ilmenee ajan, materian ja langenneen ihmisen kautta, jolloin kaikki ei olekaan vielä valmista, eikä välttämättä tulekaan valmiiksi ihmisen aikana. Itseasiassa asiat voivat mennä myös täysin pieleen. Tehtävämme onkin yrittää pysyä kestävänä myllerryksessä, viljellä ja varjella sitä pientä hyvää, mitä meille on lahjana annettu. Tämä on täydellistä meille, ja se kaikuu tuntemattomassa.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Merkitysten kintereillä. 42v, naimisissa 17v, kolme lasta, Riihimäeltä.


Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok