Intuitiivinen robotti sisällämme

13.5.2018 Markku Hapulahti

Pystyykö vanhempi vaistoamaan lapsen alkavan sairauden, tai voiko puolison mielialan tunnistaa puolikkaasta sanasta puhelimessa? Kyllä voi ja pystyy, mutta harjaantunut osuu todennäköisemmin oikeaan. Nobel-palkittu psykologi Daniel Kahneman riisuu mystiikkaa tällaisen intuitiivisen tietämisen ympäriltä, jota hän kuvailee arkikielellä nopeaksi havaitsemiseksi. Havaitsemisemme voi kehittyä ajan myötä automaattiseksi ja tiedostamattomaksi, kun ympäristössämme on riittävästi säännönmukaisuutta, ennustettavuutta ja saamme toiminnastamme palautetta. Näin meille voi nousta tietoisuuteen tunne varmuudesta ilman että ymmärrämme miksi, tai kykenemme pitämään auton suoralla tiellä ja keskustelemaan samalla.

Sisäinen automaatio sujuvoittaa elämäämme niin huomattavasti, että emme erityisemmin huolestu nopeuden kylkiäisenä tulevista intuitiivisista virhepäätelmistä. Tai eivät ne edes voikaan häiritä meitä, koska emme pysty erottamaan omaa virheellistä päättelyämme oikeasta kokemukseen perustuvasta tiedosta; molemmat tuntuvat subjektiivisesti yhtä varmoilta.

Teen päätelmän, että toistuessaan myös tulkintamme muuttuvat intuitiiviseksi tiedoksi, ja että tällä tiedolla on vahva yhteys maailmankuvaamme. Edes samassa ympäristössäkään emme anna asioille samoja merkityksiä tai koe asioita samalla tavalla. Ja yleensä vielä hakeudumme samansuuntaisesti maailmaa tulkitsevien yhteyteen. Tulkitsemisen keskeinen rooli tuo maailmankuvaamme nurinkurisuutta: Ensin on valittava edes jonkinlaiset kehykset, ja vasta sen jälkeen sisäinen automaattitietäjämme kutoo maailman lutuisaksi ja ennustettavaksi.

Kuulostaa luonnonlakien kiertämiseltä tai jopa itsepetokselta! Mutta vaikka keho näyttääkin kaartuvan aikuisena juuri painovoiman suuntaan, niin mieleltämme olemme edelleen vapaita lapsia. Hahmotamme ja muistamme koko maailman juuri tämän hetken viitekehysten ja toimijoiden kautta. Vertaamme tätä kuvaa historiaamme, josta etsimme ensin syitä pelkoon ja sitten mahdollisuuksia. Kun meillä olisi mahdollisuus katsoa reilusti eteenpäin, niin miksi sitten askellamme kääntyneenä selkäpuoli eteenpäin?

Kunnes kompastumme siihen, että historiamme on kirjoittanut meille tulevaisuutemme, emmekä tee tänään sitä mitä pidämme arvokkaana. Tietoinen puolemme ei ehdi millään ohjata kaikkea automaatin läpi kulkevaa, mutta se voi nostaa aina jonkin osan lähempään tarkasteluun. Tällainen itsesäätely on tuottanut tulosta, mutta silti kaikkein paras hyvä on tapahtunut vasta, kun olen kääntynyt hieman omaan napaan ja historiaan tuijottamisesta kohti itseni ulkopuolisia toimijoita. Elämän kehykset ovat liikahtaneet.

Tässä vaiheessa jään kiinni ajatukseen, että olen mukana vain jos ymmärrän. Suuntaa ja päämäärää tulee yrittää avata kaikin keinoin, mutta elämä on opettanut, että juuri minun ymmärtämiseni ei useinkaan korreloi lopputuloksen tai edes keinojen kanssa. Kun emme osaa vastata johonkin, niin vaihdamme hankalan kysymyksen sellaiseen, johon osaamme vastata; sisäinen automaattimme poistaa epävarmuuksia ja luo yhtenäistä tarinaa jopa toisiinsa liittymättömistä asioista. Ymmärtäminen ei ole aidossa ja uuteen tähtäävässä muutoksessa itseisarvo, vaan se on mahdollinen sivutuote vasta savun hälvettyä.

Vahinkojen ja epäonnistumisten kautta ihmiskunta lienee löytänyt suurimman osan uudesta. Yhden elämän kanssa ei oikein voi riskeerata, eikä aikamme mahdollista kovin montaa kokeilua. Mutta jos muutosta haluaisi kokeilla, niin kannattanee ensin selvittää olennaisimmat osat nykytilasta, vaikka samalla se sitoo tulevaa, eikä nykytila kerro siitä, miten asioiden tulisi olla. Tulevaan tarvitsemme itsemme ylittävää näkökulmaa, apua. Jotain, jolla voisimme kammeta itsemme tuotteena olemisesta enemmän havainnoimaan asemaamme muiden joukossa, ja mahdolliseksi toimijaksi. Ehkä voisimme antaa itsemme vaikuttua jostakin, ideoista, vuorovaikutussuhteista, tai yhteisöistä. Niissä voi löytää paikkansa osana suurempaa jaettua identiteettiä. Ja jos uusi koti tuntuu aluksi oudolta, niin voimme luottaa sisäiseen automaattiimme, joka saa kyllä lopulta vanhat matot ja taulut sointumaan kokonaisuuteen.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Merkitysten kintereillä. 42v, naimisissa 17v, kolme lasta, Riihimäeltä.


Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok