Lomaprojekti

4.3.2018 Markku Hapulahti

Hiihtoloma perheen kanssa. Tuttuun tapaan viikolle on myös suunniteltu pari projektia, joista isoimpana keittiön kaapiston kokoaminen valmiiksi kellariin odottamaan asennusta. Ehtiihän siinä sivussa, ja omalla työllä säästetään kustannuksissa. Maanantaina sairaus kaataa puolison petiin. En muuta suunnitelmia, vaan sukkuloin kellarin ja keittiön väliä pari päivää pitäen perheen ruoassa, mihinkään muuhun ei ehdi. Keskiviikkona kirkas auringon valo osuu suoraan silmiin estäen ohjeiden lukemisen, ja samalla kuulen poikien pelaavan pihalla keskenään. Tajuan, että minulla on hyvin vähän tietoa siitä, miten puoliso jakselee yläkerrassa. Nousee epäilys, että teenkö sittenkään oikeita asioita.

Lasten kasvatusta tai parisuhdetta voi kuvailla puutarhan perustamiseksi. Meillä on jonkinlainen unelma-visio, jota kohti ympäristöä on muokattava, vaikka mitään valmista ei vielä näy. Annamme osan itsestämme toiselle. Toivomme, että kaikki kasvuun liittyvät tuntemattomatkin voimat olisivat suosiollisia, mutta emme tiedä tarkalleen milloin tai missä hedelmät ilmestyvät. Jos ilmestyvät.

Tällainen ihmissuhteita kuvaileva toimintalogiikka tuntuu lähes päinvastaiselta kuin mihin minua on kannustettu, tai mihin suuntaan olen taipuvainen toimimaan. Olen oppinut karsimaan esiin vain minulle merkityksellistä informaatiota ja täyttämään tuntemattomat kohdat päätelmillä. Rakennan ennemmin jotain heti muutaman mitattavan perusteen varaan, kuin alkaisin etsiä ja kuvailla haluamaani. Nopeus on keskiössä ja toiminnan on aiheutettava näkyvä reaktio.

Aivomme on jopa taipuvainen tulkitsemaan maailmaa toimintatapani suuntaisesti, jolloin todellisuudesta tulee hieman värittynyttä. Eikä tässä ole sinänsä mitään väärää; on vain tunnustettava, että joissakin tilanteissa mieleen nousevia toimintaehdotuksia on syytä arvioida kriittisesti, tai että joissakin asioissa tarvitsemme hieman ohjausta löytääksemme olennaisen.

Jos epäilen ajautuneeni harhaan, yritän palauttaa mieleen sellaisia käsitteitä, joiden merkitys pysyisi mahdollisimman samana. Olen löytänyt muutaman unelman, jotka kirkastavat seuraavan askeleen suuntaa, vaikka en tietäisi tarkalleen missä nyt olen. Toisena keinona palaan muistoissa ensimmäisen lapsen syntymään tai parisuhteen alkutaipaleelle. Näiden vahvojen kokemusten kautta hahmottui koko maailma, ja osasin intuitiivisesti asettua toisen asemaan palvellen. Ilman koulutusta. Mihin nämä taidot katosivat?

Maailman, ihmisten ja toimintatapojen tuleekin kehittyä, mutta muutoksen pyörteissä kannattaisi hyödyntää omia vahvuuksiaan. Ihmisen tekevät ihmiseksi monipuoliset kognitiiviset kyvyt ja puhe, joita ohjaa vahva tietoisuus itsestä. Nämä ovat tietenkin arvokkaita sinänsä ja kertovat meistä jotain oleellista, mutta samalla ne ovat välineitä jonkun saavuttamiseksi. Ihmisyyden erityispiirteet jatkuvat; etsimme yhteyttä toisiin, asetumme toisen asemaan ja haluamme auttaa. Janoamme merkityksiä ja hengellistä kotiamme. Kuulostaa liian hyveelliseltä, mutta en voi valita sitä kuka olen. Voin valita sen, kuinka paljon annan sisäisen tai ulkoisen rikkinäisyyden häiritä minuuteni löytymistä.

Keittiökaapistosta tuli upea ja aikataulussa pysyttiin pienistä haasteista huolimatta. Valmista katsellessa aivojen palkintojärjestelmä vapauttaa dopamiinia tuottaen mielihyvää - huomaankin käyväni kellarissa pikavisiiteillä. Olemme onnistuneet myös siinä, että lapset haluavat leikkiä keskenään, mutta jostakin syystä tällaiset ajatukset eivät vain pulpahda tietoiselle näyttöpäätteelle itsestään. Millaista hedelmää nämä päivät kantavat vuoden päästä, kymmenen vuoden, sadan? Onneksi menneistä lomaprojekteista viisastuneena olimme varanneet viikonlopuksi toisten johtamaa ja ohjaamaa perheen yhdessäoloa poissa kotoa. Kun tunnen itseni, luotan mielellään muihin.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Merkitysten kintereillä. 41v, naimisissa 16v, kolme lasta, Riihimäeltä.


Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok