Järjen kompassi

29.5.2016 Markku Hapulahti

Nuorimmainen pyytää rakentamaan kanssaan junaradan. Kävelen ohi tekemättömiä kotitöitä luetellen ja annan epämääräisen lupauksen leikkiä myöhemmin. Luulen tietäväni, mitkä asiat on vain pakko tehdä – kiireellisiä, mitkä ovat niitä oikeasti tärkeitä. On haastavaa arvottaa vaihtoehtoja liikkeessä ja tehdä päätös tässä ja nyt. Siksi toimin helposti kuten olen aina ennenkin tehnyt.

Päivittäin toistuvia yksinkertaisia ja lyhytkestoisia askareita on paljon. Korostan niissä rutiineja ja tehokkuutta. Tulosta syntyy, mutta usein yksinäisellä puurtamisella. Toiset ihmiset ovat vain hidasteita. Kiireellisiä asioita tuovat yleensä muut ihmiset yllättäen. Kommunikaatiovälineistä ei tunnu pääsevän irti ja ne kaappaavat huomion välittömästi. Pelkään unohtavani asioita, jos en toimi heti. Metatyöni on projektiluonteista: remontteja ja tapahtumia – puolisoni kantaa pääosan päivittäisestä metatyötaakasta. Tehokkaalla suorittamisella ja välittömällä reagoinnilla haaveilen järjesteleväni aikaa niille tärkeille asioille. Tavoittelen rauhallista hetkeä, jolloin mikään muu ei häiritse. Nopeasti kyhätty pyöreä junarata ei ole vaihtoehto minulle.

Ajankäyttöni kertoo suoraan tärkeysjärjestyksestäni. Se näyttää olevan erilainen ajatuksissani ja käytännössä. On helpompi kestää epämukavuutta, jos kuvittelee saavansa myöhemmin suuremman palkinnon. Käytän tätä sinänsä rakentavaa ajatusta väärin, tekosyynä, jotta minun ei tarvitsisi arvioida ja muuttaa toimintaani tässä ja nyt. Kiireen utupilvi houkuttelee, koska maan pinnalla joutuisin kohtaamaan arvojärjestyksen epäsuhdan, tai ainakin hieman epäjärjestystä. Suorittamisen vauhdista ei oikein voi edes pysähtyä, koska mieli ja keho tarvitsevat hetken aikaa tasoittuakseen ihmisen taajuudelle. Joko yritän maksimoida tehokkuuden tai asetan liian korkeita tavoitteita merkityksellisiin hetkiin, tyydyttävää rytmiä ei tunnu löytyvän. Entä jos molemmat tavoitteet ovatkin ihan hyviä, mutta minulta puuttuu vain taitoa? Ei merenkävijäkään syytä tuulia, hän opettelee purjehtimaan.

Luulin ennen, että ruuhkavuosina kuuluu vain kestää hieman enemmän pahaa mieltä. Niin elämä menee. Odotin maailman hidastavan takaisin tahtiini ja alkavan käyttäytyä kuten ennenkin. Olen kuitenkin joutunut arvioimaan mielikuviani uudelleen. Nuorimmaisen ohi kulkiessani tunnistan kriittisen ajatuksen, negatiivisen tunteen ja epämiellyttävän olon. Pysähdyn ja yritän erottaa paremmin ajatukseni ja tunteeni. Joskus ne ovat nimittäin historiani kaikuja, eivätkä palvele minua tänään. Tällä kertaa tuntemukseni oli puolellani. Se varoitti vaarasta: nyt en huomaa kaikkia mahdollisuuksiani, ja että todellisuus oli kehittymässä liian paljon erilleen mielikuvastani, miten asioiden tulisi olla. Huomiokykyni keskittää voimavarat aina yhteen selkeään maaliin kerrallaan, eikä näe kokonaisuutta. Kun taas "sydämeni ääni" pystyy pienellä rohkaisulla antamaan suunnan ristiriitaistenkin tilanteiden keskeltä. Se tarjoaa usein sekä-että -vastausta joko-tai -kysymykseen. Käännyn ympäri ja pyydän nuorimmaista mukaani kotitöihin.

 


Markun muita blogi-kirjoituksia

 
Markku Hapulahti
markku hapulahti m Hieron sopimusehtoja sinunkaupoille itseni kanssa. Perustietoja: ikää vasta 40, tahdoimme -01, kolme lasta, kotipaikka Riihimäki.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok