Tutkimusmatka sisäpuolelle

30.10.2016 Malla Tanner

Istun kotimme olohuoneen ikkunalaudalla ja katson kun aikuiset tulevat ulos elokuvateatterin ovista, säännöllisesti joka viikko ovet pamahtavat auki samaan aikaan sisäpihallamme. Olen ehkä n.11-vuotias. Teatterin ulkopuolella on kuvia näytöksestä, kuvat ovat alkaneet hämmentää minua koska niissä on alastomia ihmisiä oudoissa asennoissa outoine ilmeineen.

Viikonloppuisin samassa elokuvateatterissa esitetään lasten piirrettyjä elokuvia, joita kävin isäni kanssa katsomassa, kun olin nuorempi. Istuin aina samassa paikassa, kymmenes rivi ja paikka kymmenen. En tiedä miksi. Ehkä tämä oli isän huumorintajua. Hauskinta siinä oli isän mielestä se, että olin kuulemma mennyt istumaan juuri oikealle paikalle vaikka en tiennyt paikkanumeroani.

Uteliaisuuteni herää ja pyydän ystäväni mukaan tutkimusmatkalle oven sisäpuolelle. Emme pääse sinne muuten kuin avaamalla sisäpihan oven. Saamme näppärästi oven auki pienillä sormillamme ja livahdamme sisään istumaan. Emme ehdi istua kuin hetken kunnes joku mies tulee luoksemme, ottaa niskasta kiinni ja taluttaa meidät ulos takaisin sisäpihalle samasta ovesta josta tulimme sisälle. Minua hävettää, kaduttaa ja nolottaa kiinnijääminen ja tekomme. Tässä eräs muisto
lapsuudesta jolloin olen ns. maistanut hedelmää kielletystä puusta ja tuntenut häpeää.

Tunnekartta

Otan esiin tunnekartan, josta löydän listan erilaisia tunteita. Etsin tunteen häpeä. Häpeään liittyviä tunteita on yllättävän paljon. Niitä ovat alemmuus, arvottomuus, epäonnistuminen, hylätyksi tuleminen, häveliäisyys, katumus, kiusaantuminen, nolous, nöyryytys, riippuvuus, syyllisyys, torjutuksi tuleminen, ujostus, vaivaantuminen ja väärinymmärretyksi tuleminen.

Kysyn mieheltäni onko sinulla lapsuudesta jokin muisto häpeästä ja annan avuksi tunnekartan. Kysymys on hänelle vaikea. Käy ilmi, että hän ei osaa nimetä häpeään liittyviä tunteita. Hän löytää tunnekartasta tunteet torjutuksi tuleminen, hylätyksi tuleminen ja arvottomuus. Mistä ne ovat peräisin kysyn. Mieheni kertoo, että ne ovat tunteita lapsuudenkodista, missä ei kuunneltu, jos tunsi alemmuutta tai arvottomuutta.

Meni aika pitkään ennen kuin hän pystyi edes nimeämään asioita, joita oli jäänyt vaille lapsena. Hölmöilyt kavereiden kanssa tuottivat pikemminkin iloa kuin häpeää. Kerron miehelleni että muistan lukeneeni jostain mistä tuo johtuu, että et tunnista häpeää. Löydän kirjan ja selityksen. Tässä se lukee näin: "ihminen yrittää peittää rikkomuksiaan ja syyllisyyttään itseltään, jotta hänen minäkokemuksensa säilyisi ehjänä. Tämä on psyyken puolustusmekanismin lähtökohta; psyyke ei kestä synnin rikkoman sisäisen ja ulkoisen todellisuuden kohtaamista." Tuo kuulostaa järkevältä, mieheni vastaa.

Mitä häpeä on?

Wikipedian mukaan häpeä on tunne riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Se on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. Suomen Mielenterveysseuran mukaan häpeä on yksi ihmistä suojaavista tunteista, sillä se saa meidät miettimään tekojamme etukäteen ja harkitsemaan miten meidän kannattaa toimia. Häpeä voi myös rajoittaa ja kaventaa elämää tarpeettomasti. Häpeän aiheet ovat usein yksilöllisiä ja lapsuudessa opitut säännöt vaikuttavat siihen, mikä meistä tuntuu hävettävältä. Mietin, että esim. hölmöksi nimittäminen saa käyttäytymään hölmösti ja kotoa puuttuneet hyvät tavat seuraavat elämässä ilman häpeää. Itsetuntemuksen kehittäminen, huumori ja itsensä ilmaiseminen ovat kaikki keinoja päästä irti tarpeettomasta häpeästä. Aiheettoman häpeän kyseenalaistaminen on merkki terveestä itsetunnosta ja se voi tuoda uusia voimavaroja elämään.


Hetki, kun ihmisen suhde itseensä rikkoutui

"Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne ympärilleen." (1.Moos.3:7)

Seuraavaksi avasin Raamatun. Halusin palata ajassa taaksepäin, aikaan jolloin ihminen ensimmäistä kertaa tunsi häpeää. Kertomuksen mukaan mies ja nainen huomasivat olevansa alasti sen jälkeen kun he olivat syöneet puutarhan kiellettyä hedelmää. Aiemmin alastomuuteen ei liittynyt häpeää. Jumalan lähestyessä ihminen piiloutui. Ilmeisesti Aadam ja Eeva luulivat, että viikunanlehdet riittäisivät peittämään alastomuuden. Kyse ei ollut pelkästään alastomuudesta vaan yleisemmästä häpeästä. Ihmisen alastomuudesta, joka oli aiemmin merkki viattomasta kunniasta, tulee nyt hänen suurin häpeänsä.

Lehdet eivät kuitenkaan riittäneet peittämään alastomuudentunnetta ja häpeää, kun Jumala saapui paikalle. Ihminen yritti peittää rikkomuksiaan ja syyllisyyttään itseltään, jotta hänen minäkokemuksensa säilyisi ehjänä. Lankeemus rikkoi kyvyn kantaa vastuuta omista teoistaan; mies syytteli naista ja nainen käärmettä. "Mies vastasi: Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." (1.Moos.3:12,16). Mies syytti lankeemuksestaan naista. Itse asiassa mies syytti sen kautta Jumalaa: "Nainen, jonka sinä annoit minulle ..." Mies ei siis kohdannut syyllisyyttään vaan otti etäisyyttä naiseen ja Jumalaan. Miehen suhde naiseen vääristyi. Syyttämisestä ja kyvyttömyydestä kantaa vastuuta minulla ja miehelläni on paljonkin omia esimerkkejä avioliitossamme.

Armossa lepäävä itsetunto – minä riitän – sinä riität

Olen oppinut, että toisen voi nähdä sellaisena kuin on vasta kun näkee itsensä. Tähän pääsimme mieheni kanssa, kun esteet poistuivat näkemisen tieltä. Kyvyttömyytemme kantaa vastuuta johtui pitkälti haavasta, joka meillä oli itsetunnossa.

Meillä oli hyvin usein vaatimuksia itseämme ja toisia kohtaan ja rakkaudessahan ei pitäisi olla vaatimuksia. Siksi emme pystyneet vastaanottamaan emmekä antamaan rakkautta.

Emme osanneet olla läsnä koska emme kokeneet olevamme rakastettuja ja kannettuja sellaisena kuin olemme. Jotta voi tulla sellaiseksi, mikä sisimmässään on, on uskallettava kolme asiaa: olla väärässä, eksyä ja tulla hylätyksi. Olen käynyt nämä asiat läpi ja ne ovat satuttaneet paljon, mutta enemmän minua satutti olla aina oikeassa, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Minun piti tiedostaa, että minulla on ongelma, piti olla rohkea ja nöyrä hakemaan siihen apua, piti tiedostaa mitä itsetunnon haavoja sisälläni oli, tunnustaa ja hyväksyä menneisyyden haavat, surra, vihata ja antaa anteeksi muille ja itselleni. Vasta näiden vaiheiden jälkeen itsetuntoni pääsi eheytymään.

Ylpeys piti murtua jotta pääsin tutustumaan todelliseen persoonaani, sille mikä syvimmiltäni olen. Tämä ei tarkoita, että olisin täysin eheä, en pysty täydelliseen muutokseen koska olen matkalla edelleen. Edelleen kamppailen häpeään liittyvien tunteiden kanssa, mutta olen oppinut tunnistamaan nämä tunteet, tiedostan mistä ne tulevat, osaan katkaista ne ajoissa jotta itsetuntoni ei saisi lisää uusia haavoja, osaan puhua niistä Jumalan, mieheni ja lähimpien ystävieni kanssa tuntematta häpeää mikä aiemmin minulla meni olemukseen asti. En syytä tunteistani läheisiäni. Osaan ottaa vastuun tunteistani. Onneksi Jumala haluaa parantaa haavoittuneen minäkuvan koska itse en pysty siihen. Itsetunnon eheytyessä ihminen alkaa nähdä itsensä Jumalan silmin: rakastettavana, arvokkaana ja ainutlaatuisena ja näin minäkin haluan nähdä itseni ja muut.


 


Mallan muita blogi-kirjoituksia

 
Malla Tanner
malla2Naimisissa vuodesta 1998 ja kolmen aktiivisen pojan äiti. Perheessä myös 3-vuotias walesinspringerspanieli. Harrastukset syvävenytys, melonta, pyöräily ja hiihto.

Perustiedot: monitoiminen assistentti ja työnohjaaja, kotipaikka Lohja.

Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok