Hulmahti hameenhelma kesäisessä tuulessa. Joku soitti valssia. Olipa ne häät. Aamunkoittoon saakka tanssittiin. Kun nousi jo toinen päivä, ilo vielä jatkui.

Kahiseva hääpuku nostettiin yläkaappiin. Lahjakalusto otettiin käyttöön. Tuplapeitto kätkettiin kirkkaaseen lakanaan. Tuntui, että aurinko paistoi aina. Silmissämme valo välkähti katsoessamme toisiimme.

Mutta tuli lisää päiviä, toisenlaisia päiviä. Ei enää niin kirkkaita, vaan haaleampia ja harmaita. Tuli pimeitä päiviä, synkkiä pilviä ja ukkosta.

Kirjahyllyssä hymyilemme kehystetyssä kuvassa. Lapsiakin ensimmäisine hampaineen ikuistettuna kullattuihin raameihin, kaiverrukset ja kaikki.

Keittiön vahakankaassa on maitoläikkiä. Ilta-aurinko loimehtii sanomalehdessä, jota luet sohvalle rojahtaneena.

Missä on rakkaus?

Kuka vei sen väliltämme?

Kutistuiko se laskupinoihin, pestävään pyykkiin, sipulin kuullotukseen, hajonneeseen dieselmoottoriin?

Täältä kaukaa keittiön penkiltä en näe kasvojasi, mutta muistan vielä millaiset ne ovat. Muistan poikamaisen olemuksesi, kun innostus syttyy silmiisi.

Kaipaan nähdä sinut läheltä, sillä meillä on vielä matkaa.

Haluan nähdä pintaa syvemmälle.

¤¤¤

Onneksi rakastuminen on vain alkusoitto, johdanto tulevaan. Kun rakastumisen tunteet häviävät, alkaa puolisoiden yhteinen työ liittonsa hyväksi. Silloin on aika kysyä toiselta, mitä hän kaipaa, haluaa, tarvitsee, mistä hän unelmoi. On myös aika vastata näihin kysymyksiin, avoimesti ja rohkeasti. Siitä alkaa elämänpituinen seikkailu niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Kun sitoudumme toisiimme, varsinkin vastamäessä meidät hitsataan yhteen.
Ulla-Maija Lammi-Ketoja Umma Elämäni lukuina:106,34,54,26.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok