Kun aika katoaa

23.12.2018 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Jo viikkoa ennen joulua he tulivat ovelle, naapurin kaksi pikkutyttöä käsissään askartelemansa kortit. Paljon tarroja liimattuna ja hienosti leikattua sahalaitaa. Toinen osasi jo vähän kirjoittaa. Rakastan teitä, kortissa luki. Hyvää joulua, sanoivat yhdestä suusta ja lähtivät.

Painelin joulukiireissäni pitkin katua. Naapuritalon poikajoukko paini jalkakäytävällä. Vähän harmitti, pitääkö minun pomppia niiden yli. Suurin nousi ylös ja sanoi: "Moi! Meillä on illalla kuusijuhla. Mun pitää sanoa: Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana." Jatkoin matkaani, mutta hoppuni loppui.

Kirkko hohti valaistuna. Sitä ympäröivällä hautausmaalla paloi joitakin kynttilöitä. Kahlasimme upottavassa hangessa. Oli kolme yötä jouluun. "Teen yleensä lahjat itse" sanoi rinnalla kulkija. Siitä on nyt 39 vuotta ja yhä hän kulkee rinnallani, myrskyssä ja tyvenessä. Niin kuin se toinenkin, jonka syntymää pian juhlimme. Myös hänen persoonalleen on olennaista yllättää. Hän yllätti heti alussa. Syntymällä tallin seimeen.

 

 

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Naimisissa, neljä aikuista lasta.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok