Sopan keitossa

9.9.2018 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Sovittu tapaaminen lähestyy. Omin päin päätän, että laitan sitä ennen ruokaa, koska väkeä majailee kotona tavallista enemmän. Hämmennän, vispaan ja vatkaan, nostelen kattilan kansia, saostan ja soseutan. Hikipisarat alkavat kohota otsalleni. Silmäkulmastani näen, kuinka puolisoni lukee lehteä olohuoneessa. Huomaavainen mies kysyisi, tarvitsenko apua, vilahtaa mielessäni. Minuutin päästä ajatus jo paisuu. Kohta alan kolistella kattiloita kuuluvammin. Onneksi asian oikea laita tupsahtaa mieleeni: Huomaavainen vaimo pyytää puolisoltaan apua, kun sitä tarvitsee. Tuntuu kuin kymmenen tonnin paino laukeaisi harteiltani. Itsehän alun alkaen koko sopan keitin: laitoin sen omalla päätökselläni tulelle keskustelematta asiasta puolisoni kanssa. Mutta jos katse on suunnattu vain toiseen, oivallinen maaperä kiusaavalle ajatukselle on valmis. Vähäiselläkin ruokinnalla sellainen ryöpsähtää helposti yli äyräiden, kiehuu yli. Hetken kuluttua se on jo kuin valeuutinen, jolla ei ole päätä eikä häntää, totuudellista alkusiementä. Silti sen vaikutus saattaa olla musertava.

Pyyhin hikihelmet otsaltani ja hidastan hiukan tahtia. Soppa tulee valmiiksi ja istahdan itsekin pöydän ääreen. Matkalla tapaamiseen kerron kaiken sisälläni möyhineen puolisolleni, joka kuuntelee hämmästyneenä. Hän on kaikesta autuaan tietämätön. Niin olisi vastakin, ellen avaisi sisimpäni polkuja.
Pieni kettu kannattaa ottaa kiinni jo ennen kuin se ehtii leiskauttaa häntäänsä. "Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat..." Laulujen laulu 2:15

 

 

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Naimisissa, neljä aikuista lasta.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok