Aamurusko

24.4.2016 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Lähiomaiseni oli vakavasti loukkaantunut onnettomuudessa. Leikkaus oli jatkunut läpi yön, enkä tiennyt, miten siinä oli käynyt. Kun nousin, näin aamuruskon punertavaksi maalaaman taivaan. Lupaus uudesta päivästä oli toivon viesti.

Myös kevät viestii toivosta: talven pimeys on takana ja valo loistaa maailman laidasta laitaan. Lakeudella kasvaneelle sillä, että näkee kauas, on oma merkityksensä.

Aina elämässä ei kuitenkaan näe pitkälle. Ehkä vain tähän päivään tai hetkeen. Silloin tarvitaan toivoa. Toivo kantaa, rakentaa sillan seuraavaan tuntiin, iltaan, huomiseen.

Roomalaiskirjeen mukaan toivossa me olemme pelastetut. Mutta toivo, jonka näkee toteutuneen, ei enää ole toivo. Kuka sellaista toivoo, minkä näkee!
Huhtikuisena aamuna luen Hesarista Irinasta, joka on tullut auttamaan ystäväänsä Ljudmilaa Gogolinkadulle Luhanskin kylässä, aivan Itä-Ukrainan rintaman tuntumassa. Aseet jylisevät, mutta etupiha on laitettava kevätkuntoon.

"Pitää haravoida ja istuttaa kukkia."

Koettelemuksen kestäminen saa aikaan toivoa. Se ei saata häpeään.

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Elämäni lukuina:110, 56, 35, 27.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok