Silmukkana ketjussa

13.3.2016 Ulla-Maija Lammi Ketoja

Noin sata vuotta sitten kotikyläni koululle tuli nuori keittiöpiika. Hänellä oli iloisesti tuikkivat silmät ja nauru herkässä. Saadakseen poskensa hehkumaan hän tapasi hieroa niitä lumella. Ilmankos naapurissa asunut poikamiesisäntä alkoi tehdä usein asiaa kansakoululle, körttipuku rennosti yllään ja hattu kallellaan. Pian kylällä jo asiasta kuiskittiin. Joku oli nähnyt suuret saappaanjäljet lumessa. Ennen pitkää 33-vuotias Juha ja 17-vuotias Hilja seisoivat papin edessä.

Hilja oli 13-lapsisen perheen esikoinen. Hänen isänsä asui kaksi vuotta Amerikassa ja sillä aikaa äiti huolehti pesueesta. Isä olisi kovasti halunnut, että myös muu perhe lähtisi valtameren taakse. Laivalippujakin hän oli ollut jo järjestämässä, mutta äiti ja lapset eivät asiaan suostuneet. Laiva, jolla heidän olisi pitänyt matkustaa, oli nimeltään Titanic.

En ole koskaan tavannut kumpiakaan isovanhempiani, sillä he kaikki kuolivat ennen syntymääni. Olen luonut heistä kuvan kuulemieni tarinoitten ja ullakosta löytämieni kirjeiden välityksellä. Isoäitini Hilja, joka vältti Titanicin, menehtyi jo 25-vuotiaana keuhkotautiin. Äidittömiksi jäivät 5-, 4- ja 2-vuotiaat lapset. Kun isäni vuosia myöhemmin nuorena miehenä, viiden vuoden sotimisen jälkeen palasi kotiinsa, oli keuhkotauti vienyt loputkin perheenjäsenet. Isäni sanojen mukaan sota pelasti hänet. Rintamalla hän oli bakteeritartunnan ulottumattomissa.

Kun tuntee sukunsa tarinaa, on helpompi ymmärtää, millaiseen ketjuun silmukkana liittyy. Tarinoitten kertominen oli tavallista ennen, joskus kauan sitten, nuotiotulten aikaan. Tai silloin, kun kamiina vielä lämmitti suuren tuvan. Siihen kaadettiin öljyä peltisestä kannusta. Melkein vieläkin tunnen sen tuoksun.

Ulla-Maijan muita blogi-kirjoituksia

 
Ulla-Maija Lammi-Ketoja umma Elämäni lukuina:106,34,54,26.
Asun Kirkkonummella.
Kuuntelen ihmisten tarinoita ja kirjoitan niitä lehtiin.
Takaisin ylös
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.
Ok